Mitä on veganismi tai vegaanius?

Veganismi on määritelty mm. elämäntavaksi, jonka mukaan elävä henkilö on valinnut ohjenuorakseen elämän kunnioittamisen. Vegaani joutuu kuitenkin arjessaan perustelemaan ja kuvailemaan omaa valintaansa lihaaneille toistuvasti. Lihaanin ei tarvitse omaa lihansyöntiään tai maidonjuontiaan perustella.

Tiiviisti: Vegaanilla tarkoitetaan henkilöä, joka kokonaan tai suurelta osin (tai joidenkin määritelmien mukaan osittain) välttää eläinkunnasta peräisin olevia aineita niin ravinnossaan, vaatetuksessaan kuin muissakin ostamissaan ja käyttämissään tuotteissa.

Usein veganismi määritellään juuri ravintoon ja ruokailuun liittyvien valintojen kautta. Vegaanille kuitenkin jokainen ostopäätös ja jokainen muu arjen valintatilanne ovat konkreettisia tekoja, joilla hän pyrkii omalta osaltaan luomaan oikeudenmukaisempaa ja vapaampaa maailmaa. Kyseessä ei siis ole pelkästään ei-tekeminen, passiivinen kieltäminen, ottamatta tai ostamatta jättäminen; välttäminen.

Vegaani kunnioittaa yksilön vapautta tehdä itsenäisiä päätöksiä. Hänen käsityksensä on, ettei kenelläkään voi olla oikeutta mielivaltaisesti tuottaa tuskaa, kärsimystä tai kipua toiselle elävälle olennolle. Toisen elämästä ei saa päättää kuulematta toista tai kunnioittamatta toisen oikeutta omaan elämäänsä. On väärin rajoittaa esim. liikkumisen, ravinnonhankinnan, lisääntymisen tai sosiaalisten tarpeiden tyydyttämistä.

Vegaanin elämäntapa pohjautuu mielestäni paljolti juuri vapauden ja yksilön itsensä - siis sanalla sanoen elämän - kunnioittamiseen. Jokainen kasvissyöjä, eläinperäisiä tuotteita välttävä, lakto-ovovegetaristi, vegaani ja eläinten oikeuksia puolustava henkilö määrittelee itse oman elämäntapansa ja elämänkatsomuksensa.

Sekä muotoja veganismi että vegaanius käytetään. Itse käytän -ismi-päätteistä muotoa. Vegetaristi-sanaa käytän kuvaamaan laajempaa ryhmää kasvissyöjiä ja vegaania kuvaamaan vegaanista elämäntapaa kokonaan (tai suurelta osin) noudattavaa henkilöä. Veganisti-sanaa käytetään harvoin. Tällöin yleensä halutaan korostaa erityisesti elämäntapaa, arvoja ja asenteita. Täydellisen "puhdas" veganismi on mahdottomuus nykyisenlaisessa maailmassa.

 

Erilaisia ruokavalioita:

  • Lakto- tai lakto-ovovegetaristinen ruokavalio
  • Vegaaninen, fennovegaaninen ruokavalio, freeganius
  • Fruitariaaninen ruokavalio
  • Elävä ravinto

Lakto-ovovegetaristi

Ravinnossa ei ole lihaa (ei siis myöskään siipikarjaa) tai kalaa. Lakto-ovovegetaristi käyttää maitotaloustuotteita ja (lintujen) munia. Lakto-vegetaristi on jättänyt myös munatuotteet pois ruokavaliostaan. Joskus vegetaristi-sanalla tarkoitetaan pelkästään kasviperäistä ravintoa käyttäviä henkilöitä, mutta yleisimmin vegetaristi-sanalla viitataan juuri lakto-ovovegetaristeihin.

Vegaani

Välttää kaikkia tuotteita, joissa on eläinperäisiä aineksia tai joiden tuotanto ei vastaa vegaanin käsitystä eettisestä ja moraalisesta toiminnasta. Vegaanit eivät siis syö mm. kananmunia, maitoa, hunajaa, liivatetta ja eläinperäisiä lisäaineita. Vegaanit välttävät myöskin esim. nahkaa, turkiksia, silkkiä, villaa ja eläimillä testattuja tuotteita.

Termiä fennoveganismi käytetään lähituotantoa kannattavien vegaanien ruokavaliosta. Fennovegaani sopeuttaa veganismin Suomen oloihin ja hyödyntää kotimaansa runsaita antimia ravinnossaan. Kaiken ei tarvitse olla kotimaista, fennovegaani voi esimerkiksi syödä ulkomaisia hedelmiä tai mausteita tai hän voi ostaa ulkomaisia vaatteita.

Freegani pohtii käyttämisen tai käyttämättä jättämisen ekologisia ja eettisiä vaikutuksia. Freegani ei osta eläinperäisiä tuotteita, mutta voi syödä esimerkiksi ystävältään tähteeksi jääneen pihvin, joka muuten joutuisi roskikseen tai kompostoriin. Freegani ei ole siis välttämättä kasvissyöjä.

Fruitariaani

Fruitariaani ei syö lainkaan eläinperäisiä tuotteita. Hän syö vain kasvien satoa (hedelmiä, marjoja ja viljoja ja eräitä vihanneksien "hedelmiä", esim. tomaatteja, kurpitsoita, kurkkuja jne.). Fruitariaani ei tapa kasveja, joten esimerkiksi juurekset ja sipulit lukuun ottamatta ruohosipulia eivät sovi hänelle. Fruitariaanit hyväksyvät ruuanvalmistuksessa kuumentamisen. Ruokavaliossa ovat mukana viljat ja palkokasvit, joiden ravintoainesisältö on monipuolinen. Ongelmaksi fruitariaanille saattaa muodostua epätietoisuus esimerkiksi sadonkorjuumenetelmistä ja kasvien hoidosta. Monilla fruitariaaneilla onkin oma kasvimaa, joten hän voi olla varma itse tuottamiensa elintarvikkeiden alkuperästä.

Elävä ravinto

Elävää ravintoa nauttiva henkilö ei kuumenna ruokiaan. Ravinto valmistetaan esimerkiksi liottamalla, kuivattamalla, idättämällä, versottamalla ja maitohapatuksen avulla. Ruokavalio on vegaaninen, mutta makeutuksessa he käyttävät kuitenkin hunajaa. Elävän ravinnon syöminen liittyy osana koko elämän kattavaan ajatteluun, jota luonnehtivat mm. terveet ja tarkoin harkitut elämäntavat.

1