| k |
| k |
| k |
| k |
| k |
| Oli mielenkiintoista sattumankauppaa, että kaksi mulle tärkeää päivää sattui tänä vuonna osumaan päällekkäin. Päivä, jolloin iloisen Scooby-joukkomme Pikkujoulut olisivat Hämeenlinnassa, sekä yheksästoista syntymäpäiväni. Tietenkin piti hiukan säätää suunnitelmia vanhan kaveririntaman kanssa, mutta Pikkujouluja en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta! American Wedding –miitin hyvien kokemusten jälkeen odotin suurella innolla omaan Buffy-porukkaan palaamista taas! Tästä netin pienestä, mutta alati kasvavasta yhteisöstä on tullut tämän vuoden aikana tosi tärkeä osa elämääni. Tuntuu hassulta ajatella aikaa ennen teihin tutustumista. Mieluiten en edes ajattelisi sitä. *hymyilee* Lauantaina, 29.11. aloitin lähtövalmistelut kotona tuttuun tapaan. Heräsin (jopa) kolmen tunnin yöunilta puolikuolleena (kello 08:25), heitin reppuun muutaman tavaran ja stressasin jotain sekavaa yöpuvusta. Pieni jännittäminen vei viimeisetkin ruokahalut ja Rautatieasemalle lähdin raahautumaan suht nälkäisenä, suht janoisena ja näyttäen tavarapaljouden perusteella siltä kuin olisin suuntaamassa vaellusleirille Kuusamoon, enkä yhden yön visiitille Hämeenlinnaan. Asemalla (ollen myöhässä noin 7 minuuttia sovitusta kello 11 ajankohdasta, yllätys yllätys) treffasin Piksan ja Civyn, ja käytiin lunastamassa puhelinvarauksella hankitut paikkaliput Intercityyn. Onneksi saatiin sattuman kautta sama vaunu kuin Chemicillä kuulemma oli! Sunshine saapui heti sen jälkeen ja käytiin täydentämässä ruokavarastoja S-Marketissa. Päätettiin viedä Marjolle Mehua, sipsiä ja pipareita. Joo, ja valkosipulia tuliaisiksi. En tiedä kumman, Civyn vai Sunshinen kuningasidea se oli, mutta kyllä meitä nauratti… |
 |
| g |
| . |
| g |
| g |
 |
| Juna starttasi 12:04 kohti Tamperetta ja tavattiin sitten vaunuosastossamme Chemic, joka osoittautui todella mukavaksi tyypiksi! Vietettiin yllättävän nopeasti kuluva junamatka, jonka alkuvaiheilla vaunuun loikkasivat mukaan (Tikkurilasta) vielä Dici ja Nina, joiden kanssa junailemisesta mulla ja Civyllä olikin jo hauskoja muistoja (katso: FinBuffy 2003). Juteltiin fanfiction-jutuista sun muusta teemaan liittyvästä Piksan, Civy ja Sunshinen kanssa (istuttiin mukavasti vierekkäin kaikki neljä). Aika otti jonkun ihme spurtin ja tuntui kuin oltaisiin oltu perillä Hämeenlinnassa vaivaisessa 20 minuutissa (vaikka oikea matkan kestoaika oli tunnin verran). |
 |
| Hämeenlinnan asemalla meidän luokse tuli itsensä esittelemään Daywalker, jolla ei ilmeisesti ollut ollut vaikeuksia tunnistaa meitä Buffy-faneiksi (vihjeenä oli varmaan ainakin meidän kaikkien makuupussikantamukset). Muutaman minuutin sisään tavattiin myös Narquelie. Kun vielä Tampereen suunnasta saapuvat joukot, Anne-Leena, Ripper ja Areswar saapuivat paikalle, oli asemajoukko täysi! Oli ihana nähdä tuttuja (sekä tuntemattomia) naamoja, eikä jännityksestä ollut enää mitään jäljellä. Itse asiassa olo tuntui yhtäkkiä hyvin kotoisalta. FinBuffy oli pelottava kokemus, sillä se oli ensimmäinen tapaaminen, eikä voinut olla varma miten tulee uusien ihmisten kanssa toimeen. Jokainen miitti siitä eteenpäin on ollut vain ihania jälleennäkemisiä ja luottamista siihen, että kyllä Buffy-fani toisen samanlaisen aina hyväksyy! Musta me vaikutetaan varsin suvaitsevalta ja ennakkoluulottomalta porukalta. |
 |
| Otettiin asemalta takseja kolmin kappalein ja mä päädyin ajelemaan Marjolle Areswarin, Ripperin ja Daywalkerin kanssa. Oli kyllä hauskaa! Kuulin kivoja yliopistotarinoita (tuliko edes kateellinen olo Ripperin historiankursseista?!) ja niin päin pois. Noh, jos en hae Helsinkiin opiskelemaan ensi keväänä, voin aina pitää Jyväskylää varteenotettavana vaihtoehtona. Haha! (Taksimatka asemalta Marjolle maksoi noin 10 euroa) Marjon käyttöönsä saama kämppä sopi Pikkujoulujen viettoon mainiosti! Huoneet eivät ainakaan kesken loppuneet. Olohuoneen kokokin oli juuri sopiva pitämään tunnelman liian tiiviinä turhempiin ujosteluihin! Raahasimme kamat sisään, ”valloitimme” makuupusseilla ja repuilla yhden alakerran makuuhuoneista ja siirryimme tyhjentämään ruokatarvikkeita keittiöön… missä odotti iloinen yllätys: kaksi osallistujaa lisää! Gaia ja Meerhel olivat tulleet reippaasti meitä taksityyppejä aikaisemmin paikalle! Molemmat olivat mulle ennestään tuttuja , joten olin tosi iloinen, että olivat mukana Pikkujoulun vietossa! |
 |
 |
| Meillä oli muuten aika hauskaa Civyn ja Sunshinen kanssa, kun Civy kävi antamassa meidän tuliaisvalkosipulit, sekä itse väsäämänsä kiitoskortin emännällemme Marjolle. Sain mäkin sitten siinä jossain vaiheessa kivan yllätyksen, kun eräs ihana ihminen antoi mulle synttärilajan, josta en sitten luopunut koko loppupäivänä. :) |
| Pienen häsläyksen jälkeen jengi alkoi asettumaan olohuoneeseen. Chemic oli järjestänyt meille projektorin ja Marjo hienon kangas-screenin, niin että saatiin katsoa varsinaista |
| valkokangas-Buffya! Tilat kävivät vähän ahtaiksi, mutta koska kukaan ei ollut turhan nirso paikastaan, päätyi osa jengistä istumaan lattialle, osa tuoleille tai sohville seinien vierustoille. Tunnelma oli tiivis, mutta mulla ainakin oli mukava ja rento olo kun ei ollut sellaista ”mihin mä nyt uskallan asettua” –fiilistä. Siellä istuttiin Civyn kanssa lattian tasalla ja mukavaa oli! |
| Eka jakso joka katsottiin, oli ykköskauden hieno finaali, Prophecy Girl! Olin jo unohtanut miten hauskaa on katsella BtVS-jaksoja porukassa joka oikeasti ymmärtää sarjan huumorin ja upeuden päälle! Jakson jälkeen (tai aikana, en ole ihan varma) saapui paikalle Jenni, joka oli jo monelle vanha tuttu! Keittiön ”ruokapalvelut” alkoivat ja käytiin sitten läpi sellainen lyhyt yhteinen esittelykierros, että kaikki tulisivat suht tutuiksi toisilleen. Jonkun ajan päästä joukko oli sitten täynnä, kun vielä Bianco ja Aurakin ehtivät paikalle! Tässä alkuvaiheessa oli niin paljon kaikkea vielä meneillään samaan aikaan, että en nyt muista missä järjestyksessä mitäkin tehtiin. Kerron siis tätä juttua ihan siinä tapahtumajärjestyksessä kun tulee mieleen… |
 |
| Mun suureksi ilokseni katsottiin sitten tietenkin alkuperäinen Buffy The Vampire Slayer –elokuva, jonka tähtinä ”loistivat” Kristy Swanson ja Luke Perry (PIKE!!!). Leffa oli kyllä aivan sairaan koomista katsottavaa… Leijuvat, outokorvaiset vampyyrit jaksoivat kyllä naurattaa. Mutta Buffysta tuttu slanguage oli jo mukana (What’s the stich?) niin, että kyllä Jossin kädenjäljen kuitenkin vielä saattoi huomata. Oma suosikkikohtaukseni oli kyllä varmaan Buffyn ja Piken tanssi, ihan vaan sen musiikin takia (”Little Heaven” on nimittäin valtavan kaunis biisi). Päävampyyri Lothos oli jotain aika hysteeristä… *nauraa* |
| Sitten taisikin seurata epämääräinen määrä Buffy/Angel-jaksoja. Ainakin Sense & Sensitivity (Angelin ykköskaudelta) katottiin. En todellakaan muista mitä kaikkea. Tilattiin Pizzaa, jotka tulivat ihmeen ajoissa (toisin kuin FinBuffyssa viimeksi, hihhii). Riemuni oli rajaton, kun jengi pisti School Hardin pyörimään ja pääsin näkemään (viimeinkin) sen jakson alusta loppuun. Katsokaas, en ollut koskaan onnistunut näkemään sitä alusta asti. Vähänkö Spiken ensimmäinen kohtaus oli asiaa! School Hardia seurasi Halloween, jos en ihan väärin muista ja sen jälkeen sekosin kyllä jo laskuissa… |
 |
 |
 |
| Marjo teki meille hauskan tietovisan, missä piti osata nippelitiedon ja repliikkien lisäksi myös hahmojen koko nimiä. Oli mielenkiintoista huomata miten vähän esimerkiksi sukunimet esiintyvät sarjassa, kun niitä piti yrittää kaivaa esiin jostain muistin kätköistä. Miten saatoin unohtaa Harmonyn sukunimen??? No, onnea Marjolle siitä, ettei kukaan vetänyt täysiä pisteitä visasta! Olipahan tarpeeksi vaikea jopa meidän hullulle fanijoukolle! |
 |
 |
| Tietokilpailun jälkeen mun muistissa on taas iso musta aukko. Sen verran voin sanoa, että olo alkoi olla jo aika nuutunut sisällä olemisesta, joten livahdettiin Civyn kanssa iltakävelylle. Nätille asuinalueelle sijoittui meidän pikkujoulut, ei voi muuta sanoa! Kun palattiin takaisin sisään, oltiin jo meinattu missata tietovisan ”palkintojenjako”. En nyt oikein tiedä mitä pitäisi ajatella siitä, että olin saanut eniten vastauksia oikein. Olenko minä itse päähullu? Veikkaan, että se johtuu vain siitä, että olen kuin Oz. I just sort of test well… *virnistää* Noh, Marjon palkinto oli ihana ja mukana tuli vielä sellanen hauska joulukortti, johon pystyi keräämään nimmareita (jolla ahdistelin porukoita loppuillan). |
| Sitten jouduttiin sanomaan hyvästit Meerhelille, jolla alkoi siitä kotimatka (aivan liian aikaisin, jos minulta kysytään). Ei onnistuttu (tälläkään kertaa) suostuttelemaan sitä jäämään paikalle (meidän täytyy todella prepata suostuttelu- taitojamme ensi kertaa varten), joten joukko väheni sitten yhdellä ihmisellä joskus ilta yhdeksän kieppeillä. Me muut jatkettiin jaksojen tiiraamista, vaikkakaan en todellakaan enää muista mikä jakso oli kyseessä. Aivotoiminnan vajaus iski. Jossain vaiheessa kuitenkin seurasi illan teeman mukaisesti Amends –joulujakso. Willow ja Oz osaavat sitten olla suloisia… Awww!! No sitten, seuraava muisto onkin illan ”kohokohta” eli tietysti Once More With Feeling –jakso! Mulla oli tietenkin, FinBuffy03:n tyyliin pessimistinen usko, ettei kukaan kehtaa laulaa mukana. Ajattelin taas harjoittaa jo ala-asteen musiikkituntien ajoilta tutuksi käynyttä taitoa: aloitan laulamisen ihan hiljaa, ja jos kukaan muu ei laula kovempaa, niin sitten en laula minäkään! Mutta kas, on niin hauska aina huomata olevansa väärässä! Ihanat, rakkaat FinBuffy-muistot palasivat elävästi mieleen, kun Buffyn ensimmäiset säkeet ”Every single night, the same arrangement” kajahtivat kajareista ja samassa 18 ihmistä hoilaa mukana ilman mitään epäröintiä. En tiedä kuinka moni ajatteli itsekseen ”hui kamala, enhän mä nyt voi näiden pelottavien muukalaisten edessä laulaa”, mutta voin kertoa, ettei kenestäkään sitä ainakaan huomannut! Yhteislaulu oli pakostakin illan paras muisto! Kutsukaa mua säälittäväksi hempeilijäksi jos huvittaa, mutta en todellakaan muista milloin viimeksi olen tuntenut oloni niin *joukkoon kuuluvaksi*. Se oli mahtavaa! |
| Olin jo jonkin aikaa silmäillyt kännykän kelloa ja odotellut sen näyttävä 01:38 sunnuntain puolella. Samalla kun toi minuutti sitten vaihtui, alkoi kappale ”Walk Through The Fire” ja mä näytin nopeasti vieressä istuvalle Civylle kelloa, joka riemastui ja antoi synttärihalauksen. Jeps, päämääräni oli saavutettu! 18-ikävuoteni oli ilman mitään kysymystä tähänastisen elämäni paras ja halusin aloittaa seuraavan vuoden jotenkin repäisevästi, että siitä tulisi vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä! Sanokaa mitä sanotte, mutta laulaessa seitsemäntoista muun ihmisen seurassa samaa biisiä, jota oli |
| suurimman osan 18-vuotiaan ajastaan laulanut yksin (ja saanut siskolta hyvin murskaavaa kommenttia), oli musta aika helvetin hyvä tapa aloittaa uusi ”aikakausi”. Kiitos siitä kaikille pikkujoululaisille! Olette ihania! Okei, selvän teki. Lopun tekstistä lupaan olla hempeilemättä! ;) |
| Omwffin jälkeen ei taidettu jatkaa enää jaksolinjalla. Tässä välissä muistan kuunnelleeni jotain hämäriä keskusteluja keittiössä, mutta ei ole minkäänlaista muistikuvaa mikä oli aiheena. Olisikohan liittynyt jotenkin Angeliin, koska etäisesti muistan Marjon ja Areswarin yritykset puhua neloskauden jaksoista muita paikallaolijoita spoilaamatta [ovat yhtä hyviä tässä puuhassa kuin Riikka! (tämä oli hölmö inside-läppä jonka Riikka ja Piksa varmaan ainoina tajusivat, hih)]. Jossain vaiheessa jollain olohuoneessa olijalla tuli mulle jotain asiaa ja mut käskettiin olkkariin. En todellakaan tajunnut tätä ansaa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Ja sitten ei |
 |
| enää voinut paeta… Okei, saan ”Paljon onnea vaan” –laulun kohteeksi joutumisen kuulostamaan pölkylle joutumiselta, mutta minkäs minä sille mahdan, että olen näin raivostuttavan ujo, mitä tulee isoissa joukoissa pyörimiseen. Heh. Olin kyllä saanut uhkauksia, että laulua seuraa, mutta pääsivät mokomat yllättämään silti… kameroineen päivineen. No jaa… okei, en voi teeskennellä! Se oli ihan sairaan sulonen ajatus kaikilta laulajilta! Kukaan ei ole ikinä tehnyt mitään tollasta mulle! Valehtelisin, jos sanoisin etten ollut otettu ja iloinen! KIITOS! |
 |
| Olkkarin puolella ryhdyttiin sitten katsomaan Amber Bensonin elokuvaa, ”Chance”. Tähän eivät kaikki osallistuneet, mutta oli meitä katsojia kuitenkin ihan reippaasti. Jengi vaan alkoi näyttää aika väsyneeltä, kun kellon oli jo pakko olla jotain kolme yöllä siinä vaiheessa. Leffa vaikutti mielenkiintoiselta alusta alkaen ja täytyy sanoa, että oli OUTOA nähdä ”Spike” ja ”Tara” täysin päinvastaisissa rooleissa kuin mihin on Buffya seuratessa tottunut. Minä en ikinä tule selviämään siitä kohtauksesta, kun James Marsters ilmestyy ruutuun meikattuna ja mekossa. Naurukohtauksista päätellen eivät tule muutkaan! Ihan kokonaan en häpeäkseni elokuvaa katsonut. Jossain vaiheessa livistin keittiön puolelle seuraamaan korttipeliä.. |
 |
| Mutta näin kuitenkin alun ja lopun, ja tajusin suurimman osan juonesta. Joskus täytyy sitten katsoa leffa kokonaan ihan kunnon ajalla, kun EI ole valvonut pikkutunneille saakka. |
| Civy oli tuonut mukanaan lahjan mulle annettavaksi, joten siirryttiin hetkeksi aikaa erilleen muusta porukasta. Olisittepa nähneet mun ilmeen kun avasin paketin (josta oletin vähän aikaa löytäväni porkkanan, koska muoto oli niin erikoinen). Ei herranjumala!!! Vaarna!! Se teki mulle oman VAARNAN!. Mikään, -toistan-, MIKÄÄN lahja aikasemmin ei ole ollut yhtä omaperäinen ja teemaan sopiva! Hitto mulla oli hauskaa kun menin näyttämään muulle joukolle mitä olin saanut! Ja olihan siihen tietysti saatava nimmareita muilta FinScoobyiltakin! Tällä hetkellä Pikku-G (nimenä Mr. Pointy oli vaan liian kulunut) nököttää huoneeni hyllyllä, kunniapaikalla. |
 |
 |
 |
 |
| Istuskeltiin aika pitkään keittiössä ja opeteltiin maailman tyhmimpiä korttipelejä (keräily taisi viedä voiton tässä kategoriassa, vaikka onneksi sitä ei kukaan aloittanut). Anna-Leena näytti kuvia Moskovasta ja mulla alkoi olla aika hysteerisen hauskaa (no, puolustuksekseni kello oli kuus aamulla) minkä voi ehkä nähdä joidenkin ihmisten valokuvista… Kamerat ovat paholaisen keksintö, vannon sen! Jengiä alkoi jo mennä nukkumaan tässä vaiheessa. Aura ja Bianco olivat lähteneet aiemmin, loput jengistä alkoi siirtyä makuupusseineen kuka mihinkin. Mulla oli vakaa päätös, etten mene nukkumaan kuin vasta kolmen viimeisen joukossa. Alettiin sitten katsomaan Ripperin mukanaan tuomaa leffaa ”Bileet Roxburyssa”, joka edustaa näitä rakastettavia, itsestään pilkkaa tekeviä luomuksia! Olin nähnyt tämän pätkän jo aikaisemmin Canalilta, mutta kun on valvonut 22 tuntia putkeen ja vielä tällaisessa YPS (kai kaikki jo tuntevat kuuluisan termin, Yön Pimeät Sekopäät?) –seurassa, niin siinä nyt naurattaa ihan mikä tahansa! En muista keitä kaikkia siinä vaiheessa oli enää valveilla. Maattiin sohvilla puolikuolleina ja en tiedä muista, mutta mulla oli järjettömän hauskaa sitä leffaa katsoessa. En tiedä mitä sekin kertoo huumorintajustani… Ihan kokonaan ei tätäkään elokuvaa katsottu. Jatkettiin Buffy-jaksoilla, mutta älkää kiltit kysykö millä, koska munkin muistillani on rajansa siihen aikaan aamusta, sellaisen valvomisen jälkeen. Mä meinasin nukahtaa muutamaankin otteeseen, mutta meidän koomikko Areswar piti tunnelmaa korkealla (toisilla sitä vaan energiaa riittää)! Silloin, kun katsottiin Fool For Lovea, olivat paikalla enää minä, Chemic, Piksa, Narquelie, Ripper, Daywalker ja Areswar. Meikäläinen nukahti istuma-asentoon jakson puolivälissä, ja heräsin vasta kun oltiin vaihdettu Restlessiin. Daywalker suuntasi siitä suoraan kotiin (nukkumatta) ja meitä jäi siihen sitten loput kuusi henkeä tuijottamaan screeniä. |
 |
 |
 |
| Meininki alkoi muutenkin mennä aika humoristiseksi, kun kaikki kaivoivat kamerat esiin ja alkoi sellanen ihana salakuvaus-vaihe. En nyt tiedä kuinka paljon yöseurani arvostaa omaa yksityisyyttään, joten en taida laittaa tähän mitään erityisen yksityiskohtaista selostusta kaikista jutuista. Mutta ”pahoinpitely” oli kyllä aika ikimuistoinen, se on pakko sanoa! Onneksi ainakaan tällä kertaa minä en |
| joutunut tuntemaan oloani hulluksi kameraterroristiksi (alá AW-miitti)! Areswar, Piksa ja Chemic olivat ainakin yhtä pahoja ”terroristeja”. Haa! |
| Porukka alkoi heräilemään ja palailemaan iloiseen (ja kajahtaneeseen) olohuoneseurueeseemme joskus varmaan kymmenen aikaan, en ole ihan varma. Siirryttiin keittiöön (kahvia, kahvia!!!) jonkinasteisen valvekooman vallassa (ainakin minä) ja tuijotettiin kahvinkeitintä, siitä elämäntarkoitusta etsien. Mulle koko aamu on hiukan sekavana mielessä, koska olin niin tappoväsynyt ettei mitään rajaa. Päätettiin, että suunnataan takaisin Hesaan 14:50 Intercity-junalla. Narquelie, Gaia, Nina ja Dici lähtivät ennen muita kotimatkalle. Meitä jäi sinne sitten vielä 10 tyyppiä auttelemaan Marjoa siivoamisessa sun muussa. Yritettiin ottaa tosi hienoja yhteiskuvia, mutta koska minä olin kuvaajana (havaitsin tämän myöhemmin virheeksi), ne eivät onnistuneet erityisen hyvin. |
 |
 |
 |
 |
| Hyvästeltiin Anna-Leena, Jenni, Ripper ja Areswar, uusien tapaamisten pikaista järjestämistä vannoen, kun tämä nelikko lähti suuntaamaan Tamperetta kohti matkaavaan junaan. Meidän pikkuinen Hesan jengi lähti viimeisenä ja oli meillä aikamoiset sähellykset ennen kuin mahduttiin taksiin. Civyllä on tästä aivan loistavia kuvia (ihme, ettei taksikuski sanonut mitään kun salamavalot alkoi räiskyä takapenkillä). |
| Jotenkin kaikki on niin sairaan hauskaa, kun on valvonut 32 tuntia putkeen. Sekin, kun meidän viisikolle myytiin lippuluukulta perhelippu ja totesimme, että meillä onkin aika erikoinen uusioperhe… Kolme aikuista, yksi opiskelija ja yksi juniori. 19 tai ei, mä en ainakaan tuntenut oloani kovin aikuiseksi enää siinä vaiheessa… |
| Ja huumori jatkui junassa, missä intouduimme ottamaan hiukan ryhmäkuvia… kanssamatkustajien iloksi, tietysti! Nämä eläkeikäisethän suorastaan rakastivat sitä, että viisi enemmän tai vähemmän univelkaista, sokerihumalaista ja jo ihan luonnostaankin pimeää sekopäätä räiskii kameralla melkein koko matkan Hämylinnasta Helsinkiin ja nauraa niin, että seuraavakin osasto kuulee. Junan drinkkikärrystä kaiken irti ottaneet vierustoverimme, enemmän tai vähemmät känniset vanhukset epäilivät, että me ollaan matkalla Kaukoitään. Really, don’t ask! Erottiin viimein Rautatieasemalla ja minä lähdin siitä sitten jäähyväishalien jälkeen raahaamaan kassejani (miten on mahdollista, että ne lisääntyivät matkan aikana???) ja itseäni ensimmäiseen käsille osuvaan lähijunaan. Kyllä jengi aika pitkään tuijotti kun en meinannut pysyä pystyssä ja olin nukahtaa (oikeasti) seisaalleni. Periaatteessa on aika siistiä, miten kaikilla tuntuu aina olevan tarve luokitella meidät tv-sarjaan höpsähtäneet ihmiset friikeiksi. Sitähän me ollaan: Yön Pimeitä Sekopäitä (tuo on todellakin Pikkujoulujen jälkeen osoitettu todeksi)! Musta on okei, jos mua pidetään sen takia jotenkin häiriintyneenä, että olen niin innoissani tv-sarjasta, tai ihmisistä, jotka olen tavannut netin kautta. Netin! Sehän on siis sentään Internet! Siis hyi hitto! Paikka jossa vain karvaiset luuserit etsivät itselleen treffiseuraa. (näin siis valtavirran mielipide taitaa mennä). Mua ei voisi vähempää kiinnostaa. Vietin juuri rakkaiden satanistipedofiilieni kanssa elämäni parhaat pikkujoulut (ja synttärit)! Olen ylpeästi friikki! |