Kuten kaikkien edellisvuoden miittien (paitsi FinBuffyn), myös tämän kokoontumisen suunnittelu alkoi maineikkaalla Caritaksen foorumilla. Mun osaltani juttu sujui suurin piirtein näin: Luin, että pari tyyppiä oli lähdössä Fool For Loven mökille Korpilahteen Uudenvuoden jälkeisenä viikonloppuna ja tunkeuduin mukaan enempiä ajattelematta, mikä on aika ominaista mun luonteelleni. Päätetään ensin, mietitään tosiasioita vasta sitten. Jaa, mikäkö oli ongelmani? Olen työtön ja suhteellisen köyhä yhdeksäntoistavuotias ilman opiskelijakorttia ja junamatka Helsingistä Jyväskylään maksaa aikuiselta 40 euroa yhteen suuntaan. Elämä on ihanaa.
Ei siis sillä, etten olisi maksanut moisia huikeita summia, jos olisi ollut pakko… Buffy-porukoiden tapaaminen on ainakin mun kirjoissani vielä rahaa arvokkaampi juttu, kun teitä nyt ei kuitenkaan ihan turhan usein vuoden aikana pääse näkemään. Onneksi kuitenkin omistan maailman siisteimmät vanhemmat, jotka armahtivat mut ja suostuivat lähtemään mun isoäidin luokse visiitille… ja missä tuo isoäiti asuu? Korpilahdella myös! Pääsin autokyydillä parissa tunnissa perille asti, eikä tarvinnut maksaa pennin pyörylää koko hommasta! Jos vanhemmat sattuvat ikinä tätä tekstiä lukemaan (mitä en muuten toivo, ottaen huomioon millaista juttua on vielä luvassa) niin tiedoksi vaan, että olette nyt mun sankareita!
Perjantaina siis matkustin Korpilahteen ja lauantai-aamuna oli tarkoitus päästä Jyväskylään, missä treffaisin muut osallistujat. Totaalisesti helpommin sanottu kuin tehty! Vaikka onnistuinkin nousemaan oikeaan bussiin, niin onnistuin kuitenkin jonkun täysin järjettömän päähänpiston ansiosta jäämään pois kyydistä liian aikaisin. Syytän tuosta tempauksesta liian suuriin celsiusasteisiin lämmitettyä bussia, jonka tukala sisäilma aiheutti hapenpuutetta aivoissani.
Ehkä jätetään kertomatta kuinka kauan multa kesti, ennen kuin löysin Matkakeskukseen (sovittu tapaamispaikka). Haluaisin pitää kiinni niistä muutamista itsekunnioituksen rippeistä, joita mulla on vielä jäljellä. Tapasin perillä Ripperin, jonka kanssa suunnistettiin ostamaan matkaeväitä (heh heh). Kertomusten perusteella en ollut ainut, kenellä oli tavallista erikoisempi Uusivuosi… Joskus puoli yhden jälkeen tavattiin sitten Matkakeskuksessa Dawnie, joka oli saapunut paikalle vanhempiensa kanssa (kiitokset muuten kyseisille vanhemmille, jotka sydämensä lämmöstä lähtivät meidän arveluttavaa porukkaamme Korpilahteen asti heittämään). Hetken päästä seuraan liittyivät illan emäntä, Fool For Love, sekä Jenni ja kun vielä Hämeenlinnan ja Tampereen kautta tulevalla junalla saapuivat Marjo, Anna ja Reetta, oli porukka täysi.
Seuraava etappi olikin sitten jokin sortin ruokakauppa, sillä illan ostokset olivat yhä tekemättä. Eihän nyt kahdeksaa nuorta voi viskata keskelle Suomen kylmää korpimaisemaa ihan tyhjin käsin… Täytyihän meidän saada… ROSKARUOKAA! Joten jakaannuimme kahteen autoon (Dawnie, Dawnien vanhemmat, minä ja Marjo yhteen, loput toiseen) ja suunnistimme lähimpään markettiin. Mulla oli oikein hauskaa päästessäni taas pitkästä aikaa juttelemaan Marjon ja Dawnien kanssa, joita oli ollut jo kova ikävä. Marjon kanssa ajauduttiin henkevään keskusteluun Taru Sormusten Herrasta –elokuvista, minkä takia molemmat meistä riemastuivat suuresti, kun sitten ruokakauppa, johon päädyimme ostoksille oli nimeltään... wait for it... KESKIMAA!
Ruokaostosten teko kahdeksalle hengelle kuulostaa itse asiassa varmaan pahemmalta kuin onkaan… Toki, maksujärjestelyissä taidettiin mennä ihan sekaisin, mutta ainakaan ei tarvinnut tapella puolta tuntia siitä minkä sortin sipseihin päädytään. Seilasimme ympäri pienen kaupungin kokoista markettia ja ostoskoreihin kerääntyi hiljalleen kaikkea Pirkka-pizzoista hampurilaisiin ja popcorneista Nikke-vanukkaisiin… Myös kaupan siideriosastoa tuli kulutettua, sillä illan suunnitelmiin kuului Valitun sivuilta bongatun Buffy-juomapelin testaaminen käytännössä.
Ajomatka Jyväskylästä Korpilahteen, tarkemmin ottaen Heinosniemelle, kesti jotain parisenkymmentä minuuttia. Oli hienoa ajella nätissä auringonpaisteessa, varsinkin kun Keski-Suomessa on lunta tosiaan paljon reilummin kuin meillä kotona Helsingissä, mikä tarkoitti kauniita, valkoisia maisemia. Ilma oli ollut koko viikonlopun ajan siihen asti aivan tajuttoman kylmä, mutta onneksi Fool For Loven mökki paljastui varsinaiseksi luksusluokan asumukseksi, eikä lämmöstä ollut pulaa. Oikeasti, se talo oli aivan ihana! Eihän sieltä olisi halunnut kotiin lähteä…
Ajateltiin alottaa ihan vaan näppärästi parilla Buffy-jaksolla… Helpommin sanottu kuin tehty! Hetken ajan, henki kurkussa luulin, ettei mitään DVD-laitteita saataisikaan toimimaan (laitteiston rahtaamisesta paikalle, kiitämme sydämellisesti Reettaa! We owe you!) sillä sellainen häsläys johtojen sun muiden kanssa oli! Tässä tapauksessa yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa (edes) minulta… Fool For Love ja Reetta leikkivät aikansa sähköputkimiestä ja saivat kuin saivatkin laitteiston lopulta kytkettyä televisioon ja siitähän riemu repesi! Spoilaantuminen ei ollut kenellekään paikalla olijalle ongelmana, joten aloitimme sitten jaksojen tuijottelemisen suoraan sarjan seitsemännestä tuotantokaudesta! Te lukijat saatatte nyt sitten olla spoilaantumattomia, joten jätän mainitsematta jaksojen nimet. Aloitimme kuitenkin seiskakauden jaksolla numero kuusi.
7. kautta jaksoimme seurata suhteellisen pitkän aikaa, joten tässä vaiheessa mitti oli vain kahdeksan ihmistä pimeässä huoneessa, tuijottamassa televisiota pizzaa nakerrellen. Vasta, kun pidimme jonkin sortin tauon tv-ruudusta, alkoi keskustelu taas lentää. Tutkittiin SFX-lehden merkillistä erikoisnumeroa (jonka teema oli suhteellisen epäilyttävä) ja mun suureksi ilokseni päästiin vaihtamaan ajatuksia leffoista sun muusta. Kuka haluaa lähteä katsomaan Peter Pania mun kanssa? Anyone? (Heko heko).
Angelin 2. kauden DVD:istä irtosi paljon riemua! Päätimme koeajaa espanjaksi dubatun version jaksosta Blood Money ja uskokaa pois, *se* oli hauskaa! Cordeliaa oli palkattu esittämään joku reippaasti Charismaa vanhempi naisihminen ja Gunn ja Wesley, Angelista itsestään puhumattakaan olivat koomisia hekin. Kyllä se kokemus sai monet rakastamaan sitä faktaa, että Suomessa ollaan pitäydytty dubbauksen epäjalosta aatteesta! Ja haluatteko kuulla parhaan jutun? Alkutekstien aikana… tiedättehän, kun Darling Violettan soittama tunnari lipuu ilmoille ja teksti ANGEL ilmestyy ruutuun… *nauraa* Samaan aikaan taustalta kuuluu juontajan mahtipontinen, espanjalaisella korostuksella täydellistetty esittelyhuudahdus: ”Annn-ghell”. Tätä ei voi selittää! Se pitää kuulla itse!
Ranskankielinen Buffykaan ei ollut lainkaan hullumpi! Ainoastaan Willow’n ääni oli sellainen, joka ei irrottanut kotikatsomostamme naurunpurkauksia. Angel oli tässäkin tapauksessa lyömätön! Äänestä varmaan kertoo kaiken, jos ilmoitan, että olisin veikannut ranskalaisen näyttelijän olevan sama tyyppi, kuka antoi myöhemmin äänensä myös Bad Girls –jakson demoni Balthazorille! Möreä Gerard Depardieu –tyylinen olutbasso! Go ranskalainen Angel!
Jotain hämärää tapahtui ja aika lensi siivillä myöhäisen illan puolelle. Oli aika kokeilla… juomapeliä. (Nyt sitten se kuuluisa varoitus: Tämän tekstin tarkoitus ei ole provosoida ketään pahoille teille. Emme yritä tehdä alkoholin käytöstä mitenkään hienoa asiaa, eikä illan pääpointti ollut humalassa riehuminen. Olimme varustautuneet hyvin kevyillä juomilla, eikä kukaan joukosta ollut tietääkseni ”kännissä”. Drugs are bad!)
Niille kaikille, ketkä eivät tunne Buffy-juomapelin sääntöjä, kerratkaamme pelin henki nyt lyhyesti. Ideana on katsoa sarjan 1.-3. kausien jaksoja. Jokaiselle katsojalle jaetaan omat henkilöt seurattavaksi, vaihtoehtoina olivat Buffy, Angel, Willow, Xander, Faith, Giles, Oz ja Cordelia. Kukin katsoja saa omaa hahmoaan koskevat juomissäännöt (esim. Buffya seuraava katsoja joutuu juomaan aina kun Buffylla on lyhyt hame jne.). Lisäksi on yleisiä juomissääntöjä, jotka koskevat kaikkia osallistujia. Yhdessä juodaan siis esimerkiksi jos joku Scooby-jengin jäsen näkyy olevan luokkahuoneessa. Ja ryyppy per tapettu vampyyri! Huh hah hei (ja rommia pullo)!
Okei, no uskaltauduimme Ripperin kanssa korkkaamaan ostamamme kuohuviinin (ja siitäkös muut keksivät vääntää vitsejä) ja muut joivat mitä nyt joivatkaan, en pitänyt ihmisten eväistä kirjaa. ”Roolijako” jäi mulle hiukan sekavaksi myös. En muista mitä hahmoa kukin meistä katsojista seurasi. Minä valitsin iloisena Gilesin, jonka sääntöihin kuului muun muassa juominen aina, kun Giles puhuu toisen aikuisen kanssa tai tarkistaa jotain kirjoistaan. Ripper oli Xander (juo, jos Xander sanoo jotain sarkastista) ja jos en aivan väärin muista, Jenni oli Buffy. Meidät kolme pistin merkille, koska me istuttiin siinä lattialla, muiden näköesteenä.
Aloitimme sitten oikein tyylikkäästi kolmoskauden jaksolla Graduation Day Pt 1, sillä mukana olivat kaikki hahmot Faithista Oziin ja kukapa nyt ei tykkäisi Buffyn ja Faithin upeasta lopputaistelusta? Ainut ongelma oli jakson vakavuus. Luulen, että ainakin minä ja Ripper oltiin mahdottoman pettyneitä hahmojemme käytökseen. Xander oli vähemmän sarkastinen kuin yleensä ja jösses sentään, enpä ole ennen huomannut miten cool Giles on tuossa jaksossa. Monta kohtausta meni ohi, missä tweed-asuinen kirjastonhoitaja oli kyllä samassa tilassa jonkun aikuisen kanssa, mutta ei sanonut YHTÄÄN AINUTTA SANAA! Se oli aivan uskomatonta. Jakson edetessä aika moni taisi jo nauraa sille, miten vähän minä sain olla mukana pelissä, kun hahmoni päätti kerrankin heittäytyä oikein mahdollisimman kovaksi jätkäksi.
Omia sääntöjäkin alkoi pian sadella… Ozin ja Willow’n rakkaudentunnustukset otettiin joukon yhteiseksi maljan aiheeksi ja suloinen Jonathankin ansaitsi lasien kallistelua. Angelin jaksojen aikana joimme Angelin hienolle Angel-mobiilille ja Buffyn ykköskauden jaksoissa Buffyn lyhyt hame innoitti joukon ainoan kundin juomaan kunnioittavia kulauksia! Haluaisinpa nähdä millaisiin maljojen aiheisiin olisimme päätyneet, elleivät juomat olisi loppuneet kesken. Epäilijöille voinen sanoa… ei tämä peli ole niin typerää ja moraalitonta kuin luulisi. Hauskaa ja humorististahan se vain oli ja kaikilla tuntui olevan hyvä (selvä) fiilis!
Haluaisin niin kovasti saada selville, kenen idea oli juomispelin jälkeen alkaa harrastaa kuuluisaa, kaikille ala-asteen kemuista tuttua leikkiä, nimeltään pullonpyöritys! Tähän leikkiin ryhtyminen oli nimittäin syynä moniin arveluttaviin tapahtumiin loppuillan aikana… Oli miten oli, istuttiin siinä sitten ringissä ja pyöriteltiin tyhjää, puolen litran siideripulloa ja kyseltiin toisiltamme totuuksia suht sivistyneellä linjalla, kunnes Ripper rohkaistui valitsemaan tehtävän ja siitä alkoi sitten epävirallinen kilpailu illan hauskimman tehtävän keksimisestä. No, en muista kuka oli käskijänä, mutta ekaksi tehtäväksi muodostui lumienkelin tekeminen etupihan hankeen. Ihan kiltillä linjalla oltiin!
Mutta asiat kävivät vähemmän miellyttäviksi hyvin pian…
Pian tehtävistä tuli totuuksia suositumpi valinta monen kohdalla ja kun mukana oli myös Once More With Feeling –musikaalijakson karaoke-dvd, niin voitte varmaan arvata, millaisia tehtäviä pian alettiin suorittamaan! Jenni-parka taisi olla ensimmäinen, joka sai laulaa jotain koko joukon edessä (en tosin muista oliko kyse laulamisesta, vai pelkästä huulisynkkauksesta). Kappale oli tietysti ”I’ve Got A Theory” ja erityisesti rock-henkinen ”Bunnies”-imitaatio veti kaikki pisteet kotiin! (Älä Jenni nyt tapa mua, mutta tästä on olemassa myös loistava videopätkä!).
No, eipä allekirjoittanutkaan nöyryytykseltä säästynyt. Luultavasti olisi parempi jättää kertomatta nämä jutut, ihan vain siltä varalta, että jotkut tuolla jossain vielä kunnioittavat mua edes hiukkasen… Mutta menkööt. Eli siis, ensimmäinen fyysinen tehtäväni taisi olla imitoida Angelin ja Wesleyn ikimuistoista jammausta AtS-jakson She-lopusta! Tiedätte kohtauksen, joten en ala täsmentämään millaista ketkuttamista oli luvassa… käyttäkää mielikuvitustanne, sillä aikaa kun minä häpeän silmät päästäni! Luojan kiitos, että rakas, rakas Jenni kultaseni tuli kakkosmiehekseni esiintymään kanssani. Häpeäni ei ole yksin.
Illan linja jatkui suht samanlaisena siitä eteenpäin. Ulkona kiljuttiin naapureiden iloksi mitä hauskempia mietelauseita niin kovaa kuin kurkusta lähti, lumessa heitettiin kuperkeikkaa, talon ympäri tehtiin lenkkiä, OMWF:n lauluja laulettiin ja lyhyesti sanottuna käytiin siis läpi lähes kaikki nöyryyttävät jutut mitä pullonpyörityksessä voi ihmiset laittaa tekemään! Mun pahin (ja jollain tasolla siksi myös parhain) muistoni on se, kun joku sydämetön ruoja pisti mut laulamaan (siis *laulamaan*) ”Rest In Peace” –kappaleen muulle joukolle. Se on muuten karmeaa määkimistä alusta loppuun. Olkaa ulkopuoliset iloisia, ettette olleet paikalla. Koreografia jääköön sellaiseksi jutuksi, josta en puhu edes kuolleen ruumiini yli!
Vaikka eipä siinä vielä mitään… Reetta ja Ripper muuntuivat myöhemmin Xanderiksi ja Anyaksi ja heittivät kisakatsomomme suureksi riemuksi koreografialla höystetyn versionsa kappaleesta ”I’ll Never Tell”! Eivät tanssineet sentään (pelkästään lauloivat), mutta sanoisin, että pienellä preppauksella tämä kaksikko voisi tarjota aika viihdyttävän show’n toukokuun FinBuffyssa!
|
