NÄIN TEHTIIN "MINUUTTIVALSSI"

Salla Simukan kirjoittamispäiväkirja

27.6.2003
Kello: 23:30
Soundtrack: Kemopetrol - Everything's Fine

Vasta tänään on alkanut tuntua, että kirjoittaminen luistaa. On kyllä uusi kokemus aloittaa jostain täysin muusta kuin alusta, virkistävää. Tietysti tämä on mahdollista nyt, koska olen tehnyt suht tarkat kuvaukset kunkin luvun tapahtumista (tai ainakin päätapahtumista). Toki muutoksia tulee matkan varrella, mutta ei sillä ole nyt merkitystä. Nyt on merkitystä vain sillä, että voin kirjoittaa niistä tapahtumista, jotka tällä hetkellä tuntuvat mielenkiintoisimmilta.

Veera alkaa selkeytyä yhä enemmän ajatuksissani. Näen hänet jo edessäni, kuulen hänen äänensä. Henkilöhahmojen luominen on joka kerta yhtä kiehtovaa puuhaa. Heihin ottaa piirteitä todellisista ihmisistä, mutta lopulta heistä tulee aina täysin omia kokonaisuuksiaan, ei osiensa summia.

Ulkona alkaa vähitellen pimetä. Kuvani heijastuu ikkunasta. Kun nostan hetkeksi katseeni läppäristä, kohtaan oman kuvajaiseni katseen. Olen aina pitänyt siitä keskittyneestä ilmeestä, joka peilikuvallani on, kun teen työtä. Siinä on osa innostuneisuutta, osa vakavuutta ja osa omituista väsymyksen ja pirteyden sekoitusta. On niin pelottavan helppo sanoa kirjan edistyvän hyvin, vaikkei olisi sivuakaan saanut aikaiseksi. Toisaalta mieluummin niin, kuin ruveta selittämään sitä ristiriitaa, mikä minulla ainakin kirjoittamisessa usein on: toisaalta haluaisi kirjoittaa ja toisaalta taas ei. Fiktioon meneminen on henkisesti raskasta, poistulo myös. Takaisin pääsy tuntuu joskus lähes mahdottomalta, inspiraatiota täytyy pakottaa. Toisiaan pakottaminenkaan ei kuitenkaan auta. Silloin ei voi muuta kuin lyödä hanskat hetkeksi naulaan ja tehdä jotain aivan muuta. Yö on onneksi hyvää aikaa kirjoittamiselle. Ei tee mieli lähteä ulos ottamaan aurinkoa. TV:stä ei tule mitään. Ei ole nälkä. Kaverit eivät soittele. Keskittyminen on helpompaa. Taidan palata takaisin Susannan ja Veeran pariin.

Kello: 00:21
Soundtrack: The Crash - comfort deluxe

Oikeastaan nyt olisi jo hyvä aika käydä nukkumaan, mutta päätin vielä pari riviä kirjoittaa. Nyt taas muistan, miksi rakastankaan tätä. Oikeiden sanojen etsiminen on ajoittaisesta tuskastuttavuudestaan huolimatta ihanan kiehtovaa. Myös tämä totaalinen uppoutuminen on addiktoivaa. Viimeisten tuntien aikana olen ollut savuisessa baarissa, tuntenut siiderin maun suussani, tärissyt kylmässä ulkoilmassa ja käynyt läpi tunneskaalan eri osa-alueita sillä katkeransuloisella tavalla, joka liittyy kirjoittamiseen; tietoisuus tilanteen fiktiivisyydestä säilyy samalla kun todelliset tunteet ja muistot nousevat pintaan. Paradoksaalinen kokemus.

Nyt nukkumaan.

2.7.2003
Kello: 01:15
Soundtrack: Jonna Tervomaa - neljä seinää

Vain pari riviä tänään. Sellaista se on toisinaan. Perjantain tentti painaa päälle, joten siihen pitäisi melkein koko ajan lukea. Kirjoitin myös kirjettä ystävälle, joka on toisella puolella maailmaa. Tänään pohdin taas kerran kysymystä siitä, kuinka paljon voin tai haluan käyttää omia kokemuksiani. Kaipaus iski. Ja ehkä hieman myös pelko siitä, että jos käytän muistojani, niistä tulee fiktiota, osa tarinaa, Susannan omia eikä enää minun. Toisaalta, kertomus vie mukanaan ja vähitellen alkaa tietää, mikä sopii kuvioon ja mikä ei.

7.7.2003
Kello: 22:00
Soundtrack: Amelie-elokuvan soundtrack

Parin päivän tauon jälkeen on aina vähän vaikea saada itseään koneen ääreen. Tänäänkin huomasin tekeväni kaikkea muuta mahdollista, jotta olisin voinut pitkittää tekstin pariin palaamista. Tiskaaminenkin tuntui erittäin hyvältä vaihtoehdolta. Oikeastaan se on jännää, sillä aina, kun vihdoin alan kirjoittaa, huomaan taas kerran, kuinka paljon lopulta nautinkaan siitä.

En tällä hetkellä ajattele oikeastaan lainkaan lukijoita. En edes niitä läheisiä ihmisiä, joita olen hyödyntänyt kirjassa. Tällä hetkellä minulla on menossa täysin itsekäs vaihe, jossa kirjoitan vain itselleni ja jossa tekstiä ei edes saisi lukea kukaan muu, vaikka haluaisi. Se on ihanaa. Kuin oma salaisuus, oma maailma, johon voi upota milloin tahansa ja johon kukaan muu ei vielä pääse.

Kello: 23:04
Soundtrack: Eva Dahlgren - Jag vill se min älskade komma från det vilda & Janis Joplin's Greatest Hits

Äsken kirjoittamani pätkä sai minut tuntemaan fyysistä pahoinvointia. On mielenkiintoista, kuinka kirjoittamisella pystyy manipuloimaan myös omia tämänhetkisiä tunteitaan. Kirjoittaminen on tietyllä tapaa vähän niin kuin näyttelemistä; vaikka tekstin tapahtumat olisivat täysin fiktiivisiä, pitää kyetä etsimään omista muistoistaan tunnetila, joka vastaa suunnilleen tekstiä ja hyödyntää sen jälkeen sitä tunnetta.

Eva Dahlgrenia oli pitkästä aikaa mukava kuunnella. Taustamusiikki pitää valita oikein, sillä se ei saa häiritä liikaa kirjoittamista. Sen pitäisi kuitenkin taukohetkinä pystyä inspiroimaan. Janis Joplinikin kuulostaa juuri nyt aika hyvältä, tarpeeksi särmikkäältä ja persoonalliselta.

10.7.2003
Kello: 17:40
Soundtrack: Garbage - b-puolet

Tampereella.

Hassua kirjoittaa päiväsaikaan, kun tähän saakka olen kirjoittanut oikeastaan vain öisin. Myös se, että kirjoitan kotona on kummallista. Aivan täysin omaa rauhaa, yksinäisyyttä ei äkkiä olekaan. Ei se kovin paljon haittaa, mutta muuttaa ehkä kirjoitusrytmiä hiukan. Tuntuu tärkeämmältä saada tietyn verran tehtyä tiettyyn kellonlyömään mennessä.

Tulee mieleen ne ajat, kun kirjoitin Enkeleitä. En vieläkään voi käsittää, miten pystyin siihen; tulin koulusta kotiin, istuin suoraan koneen ääreen ja kirjoitin monta tuntia putkeen. Toisaalta oli pakko, koska kirjoituskilpailun deadline pukkasi pahasti päälle. Oli se silti aika hurjaa. Miten olenkaan kyennyt keskittymään tarpeeksi? Rentoutumaan tarpeeksi?

Tänään päätin, että on syytä seuraavaksi ryhtyä kirjoittamaan kronologisessa järjestyksessä, ensimmäisestä luvusta alkaen. Muuten koko juttu uhkaa levähtää käsiin. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Ensimmäisen sivun kirjoittamisen jätän kyllä suosiolla vähän myöhemmäksi, koska se on niin hiton vaikea. Millä lauseella tahdon aloittaa elämäni toisen romaanin? Mikä on tarpeeksi kiinnostava, innostava, houkutteleva, suorastaan lukemaan viettelevä lause? Ensimmäinen sivu pakottaa ajattelemaan lukijoita, enkä minä tahdo vielä miettiä heitä. Tahdon pitää Susannan ja Kirsikan ja kaikki muut aivan itselläni vielä ainakin pienen hetken ajan.

11.7.2003
Kello: 13:23
Soundtrack: björk - deput

Hih. Kakkosen rivinvälille vaihto toi tekstiin hetkessä kasan lisää sivuja! Eikä tämä edes ole huijaamista, koska tekstin pitääkin olla kakkosen rivinvälillä, jotta osaisin arvioida, kuinka paljon sitä todella on. Ja Essi haluaa käsiksen kuitenkin taatusti mieluummin tuollaisena.

Ulkona sataa ja on harmaata. On hyvä aika kirjoittaa hiukan ja sitten illalla lisää. Olen saanut täällä Tampereella yllättävän hyvin tehtyä töitä. Huomenna lähdenkin Helsinkiin viikonlopun viettoon ja siellä en takuulla saa mitään aikaiseksi. Eikä ole tarviskaan, sillä lepopäivä tai parikin välissä antaa alitajunnalle mahdollisuuden työskennellä tekstin parissa ja lepäämisen jälkeen tekstiä syntyy taas uudella innolla.

Olen alkanut ihan vakavissani harkita, että tämä työpäiväkirja voisi jossain vaiheessa päätyä Kauk!:in kotisivuille, ehkä jopa piirroksien kera. Ei kuitenkaan ehkä ennen kirjan ilmestymistä. En tiedä, kiinnostaako ketään välttämättä lukea siitä, miten istun koneen ääressä ja suollan tekstiä, mutta toisaalta, ehkä sellaisiakin hulluja löytyy…

20.7.2003
Kello: 23:51
Soundtrack: Prokofiev - Romeo ja Julia

Helle väsyttää, saa hikoilemaan kuin pieni porsas ja vie kaikki työhalut. Ei millään viitsisi istua koneen ääressä, kun on niin kuuma, että ainut miellyttävä paikka olisi jääkuutioilla täytetty amme.

Tänään on pitkästä aikaa ollut sellainen ilta, että kirjoittaminen on luistanut. Siis olihan aloittaminen taas vaikeaa ja hiki on valunut pitkin selkää koko ajan, mutta tekstiä on syntynyt ihan kiitettävästi ja inspiraatiokin valtasi kropan vähitellen. Se on aina hienoa, kun ei huomaa sivujen vaihtumista ja äkkiä vain tajuaa, että kokonaissivumäärä on kasvanut kivasti. Onnistumisen tunne.

Päivisin on kyllä aivan turha kuvitellakaan saavansa mitään aikaiseksi. Ehkä aamulla korkeintaan, kun on pari astetta viileämpää. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko hakeutua rantaan lojumaan ja lukemaan kirjaa tai kuuntelemaan musiikkia ja välillä pulahtamaan mereen uimaan. Pari sadepäivää tekisi oikeastaan terää, silloin saisin varmaan kirjoitettuakin aika paljon. Säätiedotukset vain lupailevat helteen jatkuvan…

24.7.2003
Kello: 00:35
Soundtrack: Frédéric Chopin - Minute Waltz

Kirjan nimeksi tulee ehkä Minuuttivalssi. Pitää nyt vielä tarkistaa, että se todella on tuon Chopinin kappaleen suomenkielinen nimi. Minuuttivalssi. Minuuttivalssi. Se kuulostaa ihan hyvältä. Ja jos ja kun kerran Chopin tulee olemaan kirjassa omalla tavallaan mukana, nimi on ihan oikeutettu. Symbolitasollakin se toimii mielestäni ihan hyvin; mitä elämä ja rakkaus on muuta kuin valssi, joka monesti loppuu liian nopeasti, juuri kun on oppinut askeleet? Lisäksi en missään nimessä halua enää niin pitkää nimeä kuin Kun enkelit katsovat muualle. Onko hankalaa taivutettavampaa olemassa? (Retorinen kysymys, toki on.) Tietysti kutsun sitä vain Enkeleiksi, mutta olisi vaihteeksi mukavaa voida puhua kirjasta sen oikealla nimellä koko ajan.

Kanssas tanssin, tän minuuttivalssin… Juu, runoilijaa minusta ei onneksi ole koskaan tulossa…

10.8.2003
Kello: 22:42
Soundtrack: k.d. lang - invincible summer

Helteet takana, mahatauti takana, Tukholma Pride takana, viimeinen kesätentti takana. Nyt on taas aikaa keskittyä. Uskomatonta, kuinka paljon ulkoiset seikat saattavat vaikuttaa sisäisiin. Yritän puhdistaa ajatukseni tulevasta Viron matkasta, syksyn opiskelu-, järjestötoiminta-, vapaaehtoistyö- ja ihmissuhderumbasta, mutta eihän se ihan täysin onnistu. Pakko kuitenkin yrittää, muuten kirjoittamisesta ei tule mitään.

Iltakävelyllä ihana tunne nimeltä inspiraatio valtasi minut. Inspis ei suoranaisesti koskettanut Minuuttivalssia, vaan erästä tulevaa projektia, mutta inspiraatiossa on se hyvä puoli, että minulla se ainakin vaikuttaa koko kehoon ja innostaa mihin tahansa kirjoittamiseen liittyvään työhön. Samalla tavalla kuin hyvä kirjallisuus, jota on juuri lukenut. Inspiraatioon liittyy haltioitumista omasta ideasta, omasta neroudesta ja samalla näyttämisenhalua ja kunnianhimoa. Ja minähän pystyn ihan mihin tahansa! Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka ainakin väittävät, etteivät koskaan koe inspiraatiota. Se on surullista. En tiedä, miten pystyisin elämään ilman niitä innostuksen hetkiä, kun koko maailma näyttää mielenkiintoiselta ja jännittävältä ja kiihottavalta. Inspiraatio on rakastumista.

14.8.2003
Kello: 21:57
Soundtrack: Massive Attack - Protection

Pitäisiköhän huolestua?

Ajoin jokirantaa pitkin tuossa aiemmin illalla. Siellä oli jotain kojuja ja ihmisiä, musiikki soi ja koko Turku tuntui olevan liikkeellä. Jokilaivat olivat täynnä ja jokivarsi mustanaan pussikaljalla istuvia nuoria. Minä pyöräilin sen kaiken ohi ajatellen, että minun pitää kirjoittaa tänään vielä pari tuntia. Eikä ajatus tuntunut lainkaan pahalta. Pikemminkin se tuntui hyvältä. Minusta oli äärettömän paljon mukavampi tulla kotiin kirjoittamaan kuin edes harkita viettäväni iltaa kavereiden kanssa jokirannassa.

Eikö tästä olisi jo syytä huolestua? Onko kirjoittaminen niin addiktoivaa, että se alkaa haitata muuta elämää? Onko kirjoittaminen huumetta, joka eristää ihmisen sosiaalisesta kanssakäymisestä? Ehkä tästä pitäisikin varoittaa nuoriamme. Älkää hyvät ihmiset kirjoittako! Se ajaa teidät yksinäiseen yksiöön viettämään iltaa läppärin näyttöä tuijottaen. Alatte miettiä fiktiivisiä henkilöitä, kuin nämä olisivat oikeita. Ette enää välitä muusta elämästä lainkaan. Muututte erakoiksi.

Mielestäni tämä on huume, josta ei ole tarpeeksi puhuttu mediassa.

14.9.2003
Kello: 20:41
Soundtrack: hiljaisuus (eli oikeammin ajoittainen hissin ääni, autojen äänet ulkoa, tietokoneen hurina jne.)

Miten kirjoittaa silloin, kun ei lainkaan haluttaisi kirjoittaa? Miten kirjoittaa kiireen keskellä, kun pitäisi tehdä opiskelutehtäviä ja lukea jo seuraavaan tenttiin ja järjestellä yhdistysten ja järjestöjen asioita ja siivota kämppää ja vaihtaa kukkiin mullat? Miten kirjoittaa silloin, kun pitäisi olla sosiaalinen vähintään joka toinen päivä? Miten kirjoittaa silloin, kun ajatukset harhailevat, jännitys puristaa mahan oudoksi solmuksi?

Toiset väittävät kirjoittavansa nerokkainta tekstiään krapulassa, jotkut kuumeessa, eräät silloin, kun eivät ole päiväkausiin nukkuneet kunnolla tai syöneet hyvin. En minä. Minä tarvitsen ympärilleni edes jonkinlaista selkeyttä ja rauhaa ja aikaa.

Mutta kaiken muun sähläyksenkin keskellä pystyn kyllä huijaamaan itseni kirjoittamaan sivun tai pari. Ja sitten, kun tekstin kanssa on tarpeeksi kiire, sitä kirjoittaa vaikka aamupalan ja aamupesun välissä kymmenisen sivua (tai ainakin puolikkaan).

28.9.2003
Kello: 18:21
Soundtrack: junan äänet, aina välillä muiden matkustajien puhelimien soittoäänet tai tekstiviestipiippaukset

Jos lähtee kolmen päivän reissulle Helsinkiin ja ottaa kannettavan mukaan, niin tottahan sitä on jossain vaiheessa käytettävä. Ei sitä ole kanniskellut repussa paikasta toiseen turhanpäiten.

Sain juuri kirjoitettua Sidotut ja rajatut -tekstin Turun kirjamessuille. Olin pyöritellyt aihetta mielessäni, muistellut valokuvia ja saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen tekstini henki tulisi olemaan. Sitä en osannut odottaa, että jutustani tulisikin runo. En juuri koskaan kirjoita runoja. En pidä itseäni lyyrikkona, vaan hyvin vahvasti prosaistina. Olen piirtäjäkin ennemmin kuin runoilija. Mutta runohan siitä kuitenkin tuli. Eikä mielestäni edes mikään täysin mahdoton sellainen.

Olin Helsingissä sarjakuvafestivaalien takia ja Vinokino-kokouksen takia ja siinä sivussa myös tapaamassa ystäviä. Festivaalien parasta antia oli ehkä tämänpäiväinen Neil Gaimanin esiintyminen. Nyt tiedän, minkälainen haluan olla isona. Hän oli puhuessaan luonteva ja hauska ja sympaattinen ja älykäs. Ja hän on saanut luotua aivan unelmauran, sillä hän on saanut tehdä kaikkea sitä, mitä on halunnut. Hän voi käsikirjoittaa sarjakuvia ja tv-sarjoja ja elokuvia, tehdä lastenkirjoja ja aikuisten kirjoja, työskennellä juuri niiden ihmisten kanssa, joita eniten arvostaa ja mies vielä kaiken päälle myy hyvin. Kuuntelin ja olin kade. Tulenkohan koskaan pääsemään tuollaiseen tilanteeseen? No, ainahan elämässä pitää olla unelmia ja kunnianhimoa…

15.10.2003
Kello: 23:02
Soundtrack: hiljaisuus (ei kehtaa soittaa musiikkia kämpässä enää tähän aikaan)

Nyt on sitten vihdoin ihan kunnolla päätetty, että tämä kirjoittamispäiväkirja tulee Kauk!:n nettisivuille. Sillä ajatuksellahan minä olen tätä tähänkin saakka pitänyt, että jonnekin esille tämä päätyy, mutta nyt kun se on varmaa, on alkanut vähän pohdituttaa. Olen aina ihmetellyt hiukan ihmisiä, jotka pitävät nettipäiväkirjaa. Sekä niitä, jotka kertovat avoimesti kaikista asioistaan että niitä, jotka selvästi sensuroivat sanomisiaan julkisen foorumin takia. Mikä saa ihmisen kirjoittamaan nettipäiväkirjaa? Onko se esillä olemisen tarve vai halu saada sanoa sanottavansa mahdollisesti täysin vieraillekin ihmisille?

Olen sanonut itselleni, että tämä on eri asia. Tämähän ei ole päiväkirja, vaan kirjoittamispäiväkirja. En siis vuodata tänne syvimpiä tuntojani liittyen ihmissuhteisiin tai opiskeluun tai elämään yleensä. Lisäksi tämä liittyy Kauk!-ideologiaan, koska tämä tuo kirjoittamisprosessin lähelle mahdollista lukijaa. Antaa kirjan astua ulos kansistaan jo ennen ilmestymistään.

Mutta onhan tämä tiettyä henkistä strippaamista silti. Vaikka niinhän tavallaan kaikki luova kirjoittaminen on. Ei siitä mihinkään pääse, että jokaisen jollain foorumilla julkaisevan kirjoittajan täytyy haluta, että joku lukee hänen tekstejään. Ja silloin hänen pitää olla edes jollain tasolla varma siitä, että hänen sanansa ovat lukemisen arvoisia. Minä ainakin olen.

Ehkä on kuitenkin syytä painottaa, että tämä kirjoittamispäiväkirja ei edes pyri olemaan täysin totuudenmukainen kuvaus kirjoitusprosessista. Ensinnäkään, en todellakaan joka kerta kirjoittaessani tee merkintöjä siinä sivussa tähän päiväkirjaan. En myöskään listaa kaikkia niitä ajatuksia tai tuntemuksia, joita minulla on ollut kirjoittaessani, koska suuri osa niistä on hyvin henkilökohtaisia. Pyrin kirjoittamaan tänne silloin, kun minulla saattaisi mielestäni olla jotain yleisesti kiinnostavaa sanottavaa prosessista.

Eli tutut ja tuntemattomat, suuria henkilökohtaisia paljastuksia täältä on turha odottaa löytävänsä.

16.10.2003
Kello 13:42
Soundtrack: atk-luokan äänet

Lupasin lähettää Essille tänään luvun kuusi. Taitaa mennä väkisinkin huomiseen. Ei pysty ehtimään. Toisaalta, tässä deadlinejen sormien läpi liukumisessa yksi päivä ei enää tunnu paljon missään…

Nyt kuitenkin lähetän tämän päiviksen Annelle liitettäväksi nettisivuille.

24.11.2003
Kello 21:05
Soundtrack: Nylon Beat - Valehtelija

Viimeksi kirjoittaessani en tiennytkään, kuinka paljon deadlinet todella voivat siirtyä ja valua ja jopa lähes kadota. On miltei kuukausi siitä, kun Helsingin kirjamessureissu sai yllättävän käänteen; jouduin sairaalaan. Siellä sitten menikin pari viikkoa, ensin Helsingissä ja sen jälkeen Turussa. Kotiuduttuani olin vielä pari viikkoa lisää sairaslomalla.

Kirjoittamisesta ei tullut tietenkään mitään. Joinain päivinä kun parinkymmenen metrin käveleminenkin tuntui aika pahalta. Oli pakko päästää irti kaikista velvollisuuksista ja hommista, keskittyä lepäämään ja tervehtymään. Olihan se pysäyttävää. Ja yllättävän helpottavaa siinä vaiheessa, kun akuutein tila oli ohi ja olo jo parempi.

Mutta ei siitä sen enempää. Nyt voin jo aikas mainiosti, jaksan tehdä tavallisia arkiasioita ja jopa kirjoittaa. Kyllä se Minuuttivalssi tästä valmistuu…

4.12.2003
Kello 12:57
Soundtrack: Belle and Sebastian - Storytelling

How can you finish the tale?
Lives which have played a part
Are summarised from the very start
And episodes left out to make it all go your way
"It's a mighty big world
Some of it I've seen
But mostly I've only heard
And stories are all fiction from the moment of birth"

Belle and Sebastian - Storytelling

Kustannussopimus tuli tänään postissa. 1500 kappaletta on ensimmäinen painos. Niin, eihän näitä nuortenkirjoja hirveän paljon myydä. Tai sitten täytyisi olla joku supersuosittu kirjailija.

Nyt alkaa olla sellainen olo, että Minuuttivalssin eka versio pitää saada pois käsistä. Oikeastaan haluaisin sen ihan kokonaan valmiiksi mahdollisimman pian. Se tietysti tarkoittaa paljon töitä ja kiirettä, mutta sellaista tämä homma toisinaan vain on.

Eilen juttelin Hesarin esikoiskirjapalkinnon voittajan Riku Korhosen kanssa runo & rock -illassa. Hän kertoi ymmärtäneensä vasta nyt, mikä mahti Suomen suurimmalla lehdellä on. Että kiinnostus häntä kohtaan on ollut jotain sellaista, mitä se ei takuulla koskaan olisi ollut ilman Hesaria. Faktahan se on, joskin vähän surullinen sellainen. Juuri äsken kuulin radiosta, että Pirkko Saisio on voittanut Finlandia-palkinnon. Se lisää ihan takuuvarmasti Punaisen erokirjan myyntiä huikeasti. Ja hyvä niin. Mutta miten ihmiset saisi löytämään myös ne kirjat, jotka eivät ole voittaneet palkintoja tai joista ei ole kirjoitettu isoja juttuja Hesariin? Osa niistäkin kirjoista on nimittäin ihan lukemisen arvoisia.

Ehkä ei pitäisi liikaa kuitenkaan pohtia lukijoiden määrää tai määrättömyyttä. Vielä toistaiseksi ainakin Minuuttivalssi on minun eikä lukijoiden. Tiukka omistusotteeni irtoaa vasta siinä vaiheessa, kun kirja tulee painosta ulos.

4.12.2003
Kello: 17:13
Soundtrack: Tchaikovsky - Nutcracker (Highlights)

Pähkinänsärkijää kuunnellessa tulee aina joulu mieleen. Nyt sitä on siis hyvä kuunnella. Ja myös siksi, että Minuuttivalssiinkin kirjoittelen juuri joulukuuta. Kadehtien kirjoitan lumisateesta ja katselen ulos, jossa ei sada edes loskaa vaan silkkaa vettä. Tai siis eihän tuossa pimeydessä mitään vesisadetta näe, tiedän sen vain siitä, että juuri tulin kotiin vähän kastuneena. Onneksi sentään voi kirjoittaa henkilöhahmoilleen (ja siinä sivussa itselleen) valkean joulukuun.

6.12.2003
Kello: 13:40
Soundtrack: Björk - Vespertine

No nyt on sitten ulkona vähän lunta, aurinko paistaa ja pakkastakin on vähän. Oikeastaan aika ihana itsenäisyyspäiväilma.

Kirjoittamisen kanssa on kiire. Vähän turhan kiire. Ei oikein ehtisi tehdä mitään muuta. Toisaalta pidän tästä tunteesta, joka pakottaa istumaan koneen ääressä tunti toisensa jälkeen, saaden aikaan tekstiä. Sanat vain tulevat minusta. Nekin, joiden olemassaoloa en osannut etukäteen aavistaa. Kirjoittamisvirta tarttuu minuun ja vetää mukanaan. Aika menettää merkityksensä, vaikka onkin kiire. Työnsä jäljen näkee heti, kun käsikirjoituksen sivumäärä lisääntyy vauhdilla. On tämä palkitsevaakin, vaikka toki rankkaa.

7.12.2003
Kello: 14:18
Soundtrack: YleX: Leila ja Annukka

Kohtapuoliin lähden Helsinkiin, mutta sitä ennen pari riviä.

Välillä kirjoittaminen on kyllä tervanjuontia. Joskus yhden simppelin lauseen kirjoittaminen voi tuntua aivan mahdottomalta tehtävältä. Silloin tekisi mieli mennä parvekkeelle ja viskata kannettava alas katuun. Katsoa, kuinka se hajoaisi palasiksi. Nauttia hetken aikaa siitä tunteesta, minkä tuo täysin järjetön teko taatusti aiheuttaisi.

Sitten pitäisi palata takaisin kämppään vain huomatakseen, että varmuuskopio on yhä tallella…

15.12.2003
Kello: 16:46
Soundtrack: omat ajatukset päässä (ja toisinaan joku listahitti, jonka kertosäe pyrkii jäämään päähän)

Jesh. Minuuttivalssin viimeinen luku lähti juuri Essille ja jo oli aikakin. En olisi millään kesän alussa arvannut, että ensimmäisen version kirjoittamiseen voi kulua näin kauan aikaa. Mutta nyt se on tehty. Ja sitten alkaakin editointi…