Esan Boxi
Olen Esa Makkonen ja asun koirani Jimin kanssa Vantaan Myyrmäessä. Koulutukseltani olen merkonomi ja työskentelen Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluksessa. Harrastelen erilaisia mielenkiintoisia ja kiehtovia asioita. Kaikki harrastukseni ja mielenkiintoni kohteet sijoittuvat pääsääntöisesti kolmen eri teeman sisälle. Nämä teemat ovat: historia, kuntoilu ja luonto.

Old West History & Culture:
Kuulun Classic Old Western Society of Finland nimiseen Vanhan Lännen harrastajien yhdistykseen aliasnimellä "Jesse Cid". Vanha Villi Länsi on kiehtonut minua pikkupojasta saakka. Villi Länsi tarkoittaa Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla elettyä aikaa, jolloin muuttoliike kohti Lännen rajaseutuja kiihtyi äärimmilleen. Luen kirjoista. lehdistä ja internetistä kaikenlaista Vanhan Lännen historiaan liittyvä tietoutta. Katson televisiosta kaikki mahdolliset western-aiheiset elokuvat, joista useimmat olen nähnytkin jo moneen kertaan. Western Action Shooting on 1800-luvun Vanhan Lännen aseilla suoritettavaa ammuntaa. Osanottajat pukeutuvat 1800-luvun lopun Vanhan Villin Lännen tyylisiin vaatteisiin ja valitsevat itselleen Vanhan Lännen henkeen sopivan alias-nimen. Lajilla on maailmanlaajuinen kattojärjestö WASA, eli Western Action Shootists Association.

Kuntoliikunta ja luontoretkeily:
Erilaisia kestävyystyyppisiä lajeja olen harrastanut jo noin 30 vuotta. Vuosien 1982 - 1997 aikana juoksin mm. 48 maratonia. Käyn edelleen juoksulenkeillä melko säännöllisesti, mutta ainoastaan vain noin kerran viikossa, koska muut liikuntaharrasteet ovat vieneet tilaa juoksulta. Pyöräilen nykyään melko paljon, käyn esimerkiksi pyöräilemällä kalastamassa pääkaupunkiseudun vesistöissä ja ajelen muutenkin hyvin usein eri pituisia lenkkejä aina sopivan tilaisuuden tullen. Myös pitkänmatkanhiihtoja minulle kertyi aikoinaan useita kymmeniä, hiihdin esimerkiksi Finlandiahiihdon 13 kertaa. Maastohiihto on mielestäsi eräs parhaita kokonaisvaltaisesti terveyttä edistäviä liikuntamuotoja ja sen takia pyrin harrastamaan sitä tulevaisuudessa mahdollisimman paljon. Worldloppet-hiihdot (Vasaloppet ym.) olisivat kiehtovia kokemuksia, mutta myös Finlandiahiihto, Pogostan Hiihto ja Oulun Tervahiihto kiinnostavat edelleen, varsinkin kun ne herättävät nostalgisia muistoja menneiltä vuosilta. Toivottavasti ilmaston pysyvä lämpeneminen, eli ns. kasvihuoneilmiö ei tulevaisuudessa heikennä liikaa lumiolosuhteita pääkaupunkiseudulla, jotta voisimme jatkossakin harrastaa harrastaa tätä hienoa luontoliikuntaa. Olen käynyt hiihtämässä yleensä Paloheinän - Haltialan alueella Helsingin Keskuspuistossa. Runsaamman lumitilanteen aikana voi hiihtää myös Espoossa ja Petikon - Keimolan suunnalla. Lumettomina vuodenaikoina Nordic Blading eli sauvarullaluistelu on erinomaista hiihdonomaista harjoittelua kuntohiihdon harrastajalle. Siinä kuormitus kohdistuu samoihin lihasryhmiin kuin luisteluhiihdossa. Sauvarullaluistelemassa käyn usein Espoossa, koska siellä on runsaasti harjoitteluun sopivia kevyen liikenteen väyliä, mutta vaihtelun vuoksi hiihtelen joskus muuallakin. Olen harjoitellut karatea helsinkiläisessä Meido-Kan-budoseurassa ja aikaisemmin jonkin verran myös Vantaan Jukarassa. Karate on satoja vuosia vanha kiinalaisperäinen budolaji, joka on kulkeutunut länsimaihin Japanin Okinawa-saarten kautta. Itämaisissa taistelulajeissa minua kiehtoo niihin olennaisena osana liittyvä itämainen mystiikka. Tällä hetkellä tosin en työni takia pysty käymään säännöllisissä harjoituksissa, mutta varmaankin vielä joskus tulevaisuudessa tulen harjoittelemaan myös budolajeja. Kotona olohuoneeni katossa roikkuu 32 kg painava nyrkkeilysäkki, jonka kanssa kuntoilen nyrkkeilemällä ja potkimalla. Harrastan viehekalastusta lähiseudun vesistöissä. Pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä on runsaasti melko kalaisia järviä, jokia ja merenrannikkoalueita, jotka soveltuvat erinomaisesti vapakalastuksen harjoittamiseen. Läänikohtainen viehekalastuslupa oikeuttaa kalastamaan kaikkialla muualla, paitsi jokien lohipitoisissa koskissa. Kalastuksen ohella hyötyliikuntaharrastuksiani ovat sienestys ja marjastus. Kaupunkien puistometsistäkin löytyy hyviä sieni- ja marjapaikkoja, mutta todella erinomaiset puitteet ovat Kehä III:n ulkopuolisilla laajoilla erämaa-alueilla.

Matkailu ja itseopiskelu

Valitse kategoria:

Old West History & Culture

Kuntoliikunta ja luontoretkeily

Matkailu ja itseopiskelu

Valokuva-albumi

Linkit

Ota yhteyttä:
jessecid@yahoo.com

English



TIEDONLÄHTEET:
Sivuilla on runsaasti erilaista
historiallista ja muuta tietoutta. Dokumentaarisena tietolähteenä on hyödynnetty internetin vapaata monikielistä tietosanakirjaa, WIKIPEDIAA.

1