F.A.Q-kysely: mitä merkitystä on sillä, että Neville saattaisi olla se toinen poika johon ennustus viittasi?

Vastaus: Vihdoinkin vastaan tähän kyselyyn! Olen pahoillani, että siinä kesti niin kauan, mutta antakaa minun aloittaa kertomalla, kuinka iloinen olen, että tämä kysymys oli se, joka sai eniten ääniä, sillä tämä se johon eniten halusin vastata. Jotkut teistä eivät ehkä tule pitämään siitä mitä aion sanoa - mutta siitä lisää tämän vastauksen lopussa!

Kerrataanpa: Neville syntyi heinäkuun 30:nä, päivää ennen Harryä, joten myös hän syntyi "kun seitsemäs kuukausi kuolee". Hänen vanhempansa, jotka molemmat olivat kuuluisia Auroreita, olivat "kolmasti uhmanneet" Voldemortia, aivan kuten Lily ja Jameskin. Täten Voldemortilla oli valittavissa kaksi vauvaa joita ennustus voisi koskea. Hän ei kuitenkaan täysin ymmärtänyt mitä seuraamuksia heitä vastaan hyökkäämisellä voisi olla, sillä hän ei ollut kuullut koko ennustusta. Kuten Dumbledore sanoo:

"Hän (salakuuntelija) kuuli vain alun, sen missä ennustetaan, että heinäkuussa syntyy poika vanhemmille, jotka ovat kolmasti uhmanneet Voldemortia. Siitä syystä hän ei voinut varoittaa isäntäänsä siitä, että hyökätessään sinun kimppuusi hän kenties siirtää voimiaan sinuun." (Suom. Jaana Kapari)

Joten mitä olisi tapahtunut, hos Voldemort olisi päättänyt, että puhdasverinen, eikä puoliverinen, olisikin isompi uhka? Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi hyökännytkin Nevillen kimppuun? Harry pohtii tätä Half-Blood Prince-kirjan ajan ja tulee siihen oikeaan johtopäätökseen, että vastaus riippuu siitä, olisivatko Nevillen vanhemmat olleet kykeneviä tai valmiita kuolemaan poikansa vuoksi samalla tavalla kuin Lily kuoli Harryn vuoksi. Jos eivät olisi, Neville olisi kuollut heti. Jos Frank tai Alice olisivat kuitenkin heittäytyneet Nevillen eteen, tappokirous olisi kimmonnut samoin kuin Harryn kohdalla ja Neville olisi ollut se, joka selvisi salama-arvena kera. Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa? Olisiko Neville arven kanssa voinut vältellä Voldemortia yhtä menestyksekkäästi kuin Harrykin? Olisiko Nevillellä ollut samat edellytykset jotka Harryllä oli pitämään hänet vahvana ja järjissään läpi kaikkien koitosten? Vaikka Dumbledore ei niin sanokaan, hän ei usko siihen: hän uskoo, että Voldemort tosiaa valitsi pojan, joka todennäköisemmin voisi kukistaa hänet, sillä Harryn selviytyminen ei ole ollut riippuvainen kokonaan, tai edes suurimmilta osin hänen arvestaan.

Jotkut teistä jotka ovat olleet varmoja siitä, että ennustus merkitsi Nevillen jollain mystisellä tavalla ja liitti hänen kohtalonsa Harryn kanssa, pitävät tätä vastausta varsin tylsänä. Silti tunnen, että osoittaessani Nevillen kakkossijan, toisin esiin tärkeän seikan Harrystä ja Voldemortista, sekä itse ennustuksista. Jos kumpaakaan poikaa ei oltu määrätty Voldemortin kukistajaksi ennen tämän hyökkäystä, ennustus (kuten sekin ennustus, jonka yksi noidista tekee Macbethille, jos joku teistä on lukenut samannimisen näytelmän) muuttuu laukaisijaksi tilanteelle, jota ei olisi koskaan tapahtunut, jos ennustusta ei olisi tehty. Harry singotaan kauhistuttavaan asemaan jota hän ei koskaan olisi halunnut, kun taas Neville pysyy kiusallisessa "olisi voinut olla"-asemassa. Kohtaloksi kutsutaan usein jälkikäteen valintoja, joilla on ollut dramaattisia seuraksia.

Tietenkään tämä ei tarkoita, etteikö Nevillellä olisi tärkeää roolia näyteltävänään kahdessa viimeisessä kirjassa tai sodassa Voldemortia vastaan. Mitä ennustukseen itseensä tulee, se jää moniselitteiseksi, ei ainoastaan lukijoilleni, vaan myös hahmoilleni. Ennustukset (ajatelkaapa Nostradamusta!) ovat usein avoimia useille tulkinnoille. Tämä on sekä niiden vahvuus, että heikkous.

Lauantaina heinäkuun 16. tapahtuvan julkaisun viikonloppuna tulen ottamaan osaa ihanaan (ainakin minulle) laukaisutilaisuuteen Harry Potter And the Half-Blood Prince-kirjaa varten Edinburgh-linnassa Skotlannissa.

Seitsemänkymmentä kunnianhimoista toimittajaa osallistuu Harry Potter-lasten lehdistötilaisuusviikonloppuun maailman englanninkielisten sanomalehtien puolesta. 16. lauantaina keskiyön lyömällä luen ääneen ensimmäistä kertaa kirjasta Edinburgh-linnassa nuorille toimittajille, jotka kaikki saavat omat allekirjoituksella varustetut kirjansa. Sen jälkeen reporttereille annetaan viikonloppu aikaa lukea kirja tarkoitusta varten tehdyssä Lukuhuoneessa Edinburgh-linnassa, ennen kuin osallistuvat Lasten lehdistöntilaisuuteen 17. sunnuntaina kuumottamaan minua siitä.

Sanomalehdet Britanniassa, Irlannissa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kanadassa järjestävät kilpailuja toukokuun 14:sta eteenpäin valitakseen omat toimittajansa. Kirjakaupat ja kirjastot UK:ssa ja Irlannissa järjestävät myös omat kilpailunsa.

Internetiäkään ei jätetä huomiotta - kahden suositun Potter-fanisivustojen takana toimivat aivot, Melissa The Leaky Cauldronista, ja Emerson Mugglenetistä, tulevat myös Edinburghiin haastattelemaan minua omille lukijoilleen. Tämä kolmikulmaisen keskustelun tulokset tullaan julkaisemaan meidän kaikkien sivuilla erikseen.

Lisää yksityiskohtia siitä, kuinka voi päästä toimittajaksi Edinburgh-linnaan heinäkuun 16:sta löytyy viikonlopun lehdistä, tai osoitteesta www.bloomsbury.com/harrypotter Ei sitä koskaan tiedä, ehkäpä tulen tapaamaan juuri sinut! Onnea!

Huhu: Luna on Kalkaroksen tytär.

Vastaus: Tämä on varsin mieltäkutkuttava ajatus, mutta ei, Hra Lovekiva, The Quibblerin toimittaja todella on Lunan isä, eikä Kalkaroksella ole tytärtä.

F.A.Q: Totuusseerumilla on tärkeä osa kun selvitetään totuutta Villisilmä Vauhkomielestä neloskirjassa. Miksi sitä sitten ei käytetä esimerkiksi samassa kirjassa mainitussa oikeudenkäynneissä? Se olisi ollut pajon helpompi tapa selvittää sellaisia ongelmia kuten Sirius Musta syyttömyys.

Vastaus: Totuusseerumi toimii parhaiten kun käytettynä pahaa-aavistamattomiin, haavoitettavissa oleviin ja niihin, jotka ovat kyvyttömiä (tavalla tai toisella) suojelemaan itseään siltä. Barty Kyyryn kimppuun hyökättiin ennen kuin juoma annettiin hänelle ja hän oli edelleen tokkurainen, muuten hän olisi käyttänyt monia keinoja taikajuomaa vastaan - hän olisi saattanut sinetöidä oman kurkkunsa ja teeskennellä syyllisyyden vannomista, muuttaa juoman joksikin muuksi ennen kuin se kosketti hänen huuliaan tai käyttänyt Okklumeniaa sen vaikutuksia vastaan. Toisin sanoen, kuten kaikki muukaan taikuus kirjoissa, ei Totuusseerumikaan ole kaikkivoipa. Koska jotkut velhot voivat estää itseään joutumasta sen vaikutuksen alaiseksi ja toiset eivät, se on epäreilu ja epäluotettava työkalu käytettäväksi oikeudenkäynneissä.

Sirius olisi saattanut ilmoittautua vaapaaehtoiseksi ottamaan juomaa, jos hänelle se vaihtoehto olisi annettu, mutta sitä hänelle ei koskaan tarjottu. Hra Kyyry nuorempi, ollessaan vallahimoinen ja aina vain epäoikeudenmukaisempi kohdellessaan epäiltyjä, heitti hänet Azkabaniin niillä (myönnettävästi varsin vakuuttavilla) silminnäkijätodistukselli, Surullinen totuus on, että vaikka Sirius olisikin kertonut totuuden seerumin vaikutuksen alaisena, Hra Kyyry olisi väittänyt, että tämä käytti jotain temppuja tehdäkseen itsestään immuunin sille. 

F.A.Q: Emme ole kuulleet koulun laulua ensimmäisen kirjan jälkeen. Kapinoivatko opettajat sitä vastaan?

Vastaus: Dumbledore vetosi lauluun kun tunsi olonsa erityisen iloiseksi, mutta ajat ovat muuttumassa yhä synkemmiksi velhomaailmassa. Jos Dumbledore koskaan ehdottaa uusintaa laulusta, voitte olettaa, että hän tuntee itsensä jälleen vahvaksi.

F.A.Q: Kun Kelmien Kartta ivasi Kalkarosta, kuinka Sarvihaara kirjoitti oman loukkauksensa, kun oli kuollut?

Vastaus: Velhoilla on keinoja joilla varmistavat, että heidän äänensä tulevat kuulluiksi vielä heidän kuolemansakin jälkeen - ajattelepa vaikka Bertha Jorkinsia, joka nousi Ajatuseulasta "Liekehtivässä Pikarissa", Lajitteluhattua joka edelleen jakelee viisauksia Perustajilta jopa satoja vuosia heidän kuolemiensa jälkeen, aaveitä jotka kulkevat Tylypahkassa, kuolleiden rehtoreiden muotokuvia Dumbledoren toimistossa, puhumattakaan Rva. Mustan muotokuvasta Kalmanhanaukia 12:sta... muitakin esimerkkejä on, joista Kelmien Kartta on vain yksi. Se ei varsinaisesti ole Sarvihaara joka Kalkarosta loukkaa, vaan ikäänkuin maaginen nauhoitus hänen äänestään kartan sisällä.

F.A.Q: Miksi Mörkö muuttuisi, jos sinä seisoisit sellaisen edessä?

Vastaus: Samaksi mitä Molly Weasley näki päästäessään Mörön ulos kaapista "Feeniksin Killassa" - rakkaimpani kuolleina. Jos kuitenkin puhutaan pelosta joka koskee vain minua, sen täytyisi olla elävältä haudatuksi tuleminen. En tosin tiedä, miten Mörkö voisi kuvata sellaista; ehkä se muuttuisi minua ympäröiväksi ruumisarkuksi? Hyh.

F.A.Q: Kuinka monta tuntia päivässä käytät päivittämiseen?

Vastaus: Miten paljon vain, vaihdelleen kymmenestä minuutista (mikä on kaikki mitä tällä hetkellä saan, kun omistaa tällaisen pienen vauvan!) kymmeneen tuntiin. Rakastan kirjoittaa läpi yön, mutta sekään ei ole mahdollista tällä hetkellä - minun on nukuttava silloin kun saan mahdollisuuden!

F.A.Q: Kuinka muistat kaiken eri kirjoista, kun kirjoitat yhä Potter-sarjaa?

Vastaus: Kuten omistautuneet fanit voivat kertoa, minä teen lipsahduksia! Useat luokkahuoneet ovat salaperäisesti vaihtaneet kerroksia, ja ne ovat kaikkein pieninpiä virheitä jatkuvuudessa! Suurin osa fanisivuista osaa näyttää mitä virheitä olen tehnyt. Mutta päätekijät pysyvät samoina kirjasta toiseen, sillä juonta on pohdittu pitkän aikaa ja se on selkeänä päässäni.

F.A.Q: Mitä aiot kirjoittaa Harryn jälkeen?

Vastaus: Laatikoissani on juttuja jotka kaipaavat, että palaisin niiden pariin, mutta saatan myös kirjoittaa jotain täysin muuta. En oikeastaan tiedä.

F.A.Q: Nicholas Flamel mainitaan DaVinci-Koodissa, otitko hänen nimensä sieltä?

Vastaus: En, Nicholas Flamel on historian henkilö. Flamel asui ranskassa 1300-luvulla ja hänen huhutaan keksineen, kuinka valmistaa viistasten kivi. Hänestä on näköhavaintoja kautta vuosisatojen, sillä hänen väitettiin saavuttaneen kuolemattomuuden. Pariisissa on katuja jotka ovat nimetty Flamelin ja hänen vaimonsa Pernellen mukaan.



F.A.Q: Oletko alkanut kirjoittaa seitsemättä kirjaa vielä?

Olen juuri saanut valmiiksi Half-Blood Princen viimeisimmätkin korjaukset, joten nyt pidän pari kuukautta lomaa voidakseni keskittyä uuteen tyttäreeni (puhumattakaan siitä vanhasta tyttärestä ja siitä ei-niin-vanhasta pojasta!). Uskallanpa sanoa, että sormenia syyhyävät tarttua kynään kuitenkin ennen pitkää, kuten ne yleensä tekevät, mutta epäilen että tulisin tekemään mitään pitkäaikaista kirjoittamista HP7:aan vielä useaan kuukauteen.

F.A.Q: Pidätkö Half-Blood Princestä?

Pidän siitä enemmän kuin "Pikarista", "Feeniksista," tai "Kammiosta" kun lopetin ne. Kuudes kirja tekee mitä olen jo pitkään halunnut sen tekevät, ja vaikka kukaan ei pitäisi siitä (ja kaikki eivät tule pitämään), tiedän, että se tulee säilymään yhtenä suosikeistani sarjassa. Loppujen lopuksi on miellytettävä itseään ennen kuin voi miellyttää muita.

F.A.Q: Mikä oli suhtautumisesi siihen, että AV:n elokuvantekijät jättivät Kelmien Kartan taustatiedon pois tarinasta? (Mugglenet/Lexicon-kysymys)

Olin sinut sen kanssa. On yksinkertaisesti mahdotonta muuntaa jokainen juonikuvioni elokuvaan jonka täytyisi olla alle neljä tuntia pitkä. Tietty elokuvilla on rajoituksia joita kirjoilla ei ole, rajoituksia ajan ja budjetin suhteen: minä voin luoda loistavia efektejä luottamalla vain minun ja lukijan mielikuvitusten väliseen yhteistyöhön - sen vuoksi suosin paperia laajakankaan sijaan.

F.A.Q: Onko Lipetit lyhyt ihminen vaiko jokin täysin muuntyyppinen olento? (Mugglenet/Lexicon-kysymys)

Kuten Dean Thomaskin (Katso Ekstra-osio), Lipetitilläkin on tausta josta tajuan nyt, ettei se ikinä pääse mukaan kirjoihin, koska se ei liity juoneen. Hän on ihminen, mutta hänellä on hiukan maahisia esivanhemmissaan - jotain tyyliin isoisoisoiso-isä. Tämä on kiinnostavaa vain sen suhteen, miten paljon empatiaa hänellä on sellaisia ihmisiä kohtaan kuin Hagrid, jotka Kuolonsyöjien kielessä ovat sekarotuisia. Oli miten oli, Hagrid ja Lipetit eivät ole koskaan jakaneet kohtausta, joten Lipetitin geeniyhdistelmä on ollut karkoitettuna jonnekin mieleni perille niiden kuuden kirjan ajan, joissa hän on mukana, vaikkakin luulen, että se on vaikuttanut hänen hahmoonsa. Vaikka hän onkin hiukan hassahtanut, hän on lämmin kaikkia oppilaita kohtaan, riippumatta heidän taustastaan (hänhän sanoi Viisasten Kivessä, että hän oli erittäin kiintynyt Lilyyn, samalla tehden selväksi, ettei hänellä ole ennakkoluuloja jästisyntyisiä kohtaan). 

Pakko myöntää, olin yllätynyt kun näin elokuva-Lipetitin, joka näyttää aika paljon maahiselta/tontulta (en ole koskaan kysynyt tekijöiltä mikä hän oikeastaan on), sillä minun mielikuvissani Lipetit vain näyttää pieneltä vanhalta mieheltä.

F.A.Q: Kirjoititko itse tiedot, jotka päätyivät Kuuluisia Velhoja-kortteihin? Entäpä elokuvien loitsut? Keksitkö sinä ne, vai keksikö Steve Kloves? Ja miksi elokuviin yleensäkään keksittiin uusia loitsuja? (Esim. "Sytyjo:sta" Lacarnum Inflamari [jota Pat Bateman ei ole ehtinyt suomentaa, anteeksi. -suom.huom].) (Mugglenet/Lexicon-kysymys.)

Kyllä, minä kirjoitin tiedot alkuperäisiin Kuuluisi Velhoja-kortteihin. Kuten olette huomanneet, muutama niistä ovat putkahtaneet esiin "Kuukauden Velho"-korteissani sivustoni työpöydällä.

Loitsut elokuvissa - siinä olen jo seonnut laskuissa. Steve keksi jotkut ja minä annoin muut. Osa uusista loitsuista, kuten Lacarnum Inflamarin on varmaan kuulostanut dramaattisemmilta valkokankaalla - tosin siihen mennessä kun olette onnistuneet sanomaan "lacarnum inflamari", olette jo varmasti menettäneet arvokkaita sekunteja, joiden aikana Pirunnuora on saattanut ehtiä kuristaa teidät. Mutta sellaista se showbisnes on.

Huhu: Half-Blood Princessä tulee olemaan luku jonka nimi on "Lupinin Paperit".

Olen jo vastannut tähän F.A.Q-osiossa, mutta koska tämä huhu putkahtelee edelleen esiin fanikirjeissä, ajattelin toistaa täällä, että kuudennessa kirjassa EI tule olemaan mitään kappaletta nimeltään "Lupinin Paperit", eikä siinä tule olemaan kappaleita joiden nimi olisi "Piskuilanin Lentolehtiset", "Siriuksen Kiertokirjeet" tai "Severus Kalkaroksen Taskuristisanatehtävät".

Sallikaa minun muistuttaa teitä taas kerran, että kaikkeen informaatioon Half-Blood Princen sisällöstä pitäisi suhtautua äärimmäisellä epäilykseeä, ellei se tule tältä sivulta tai kustantajaltani tai agentiltani. Seko sesonki koittaa pian: jostain on pakko tulla "sisäpiirin vuoto", eli täydellinen huijaus, ihan lähiaikoina.

Huhu: Colin ja Dennis Creevey tulevat olemaan Rohkelikon uudet lyöjät.

Kiva idea, mutta ei. Rohkelikon uudet lyöjät tulevat olemaan uuden kapteenin täysin uusia löytöjä.

Huhu: Nicolas Flamel tulee Tylypahkaan opettamaan Taikajuomia.

Flamel on nyt kuollut: Dumbledore selitti Viisasten Kivessä, että hänen vanha ystävänsä valitsi kuoleman mieluummin kuin antaisi kivensä joutua vääriin käsiin.

Huhu: Dumbledore on oikeasti tulevaisuuden Ron/Harry.

Teidän kekseliäisyytenne ei sitten tunne rajoja, enkä tarkoita olla sarkastinen: nämä teoriat avaavat hengästyttäviä uusia mahdollisuuksien näkymiä... mutta ne ovat vääriä. Voisiko olla, että kuvittelemalla, että joko Ronista tai Harrystä tulee Dumbledore, etsitte vakuuttelua sille, ettei kumpikaan kuole nuorena?

Olen myöskin kuullut huhuja Ronin ja Hermionen taikamatkustavasta pojasta, joten menen pidemmälle ja kerron, että KUKAAN kirjojen hahmoista ei ole palannut tulevaisuudesta. Ja mitä tulee ideaan Ronin ja Hermionen pojasta... (naurahtaa kun miljoonien shippereiden kaukaiset huudot kaikuvat korviini, kaikki kiroten minut ikuisuudeksi kärsimään tyydyttämättömästä uteliaisuudesta.)


Rubbish Bin
Harry Potter perustuu Rowlingin serkkuun

Jälleen kerran panen sormeni näppäimistölle todetakseni kyllästyneesti, että Harry on kokonaan mielikuvitushahmo. Hän ei perustu kehenkään niistä laseja käyttävistä miehistä joita olen tavanut elämäni aikana tai kehenkään niistä pojista joilla oli arpi jossainpäin naamaansa taikka kehenkään ystävistäni sisäoppilaitoksessa.

Vaan hetkinen - nyt kun oikein pysähdyn ajattelemaan asiaa, MINÄ olen oikea Harry Potter! Käytän laseja, minulla on arpi, koulussani oli tupia, jouduin joskus vaikeuksiin... joten pysykääpäs taajudella voidaksenne lukea jostain juorulehdestä huomenna otsikon: "Rowling vaatii itselleen puolia omista tekijänoikeuspalkkioistaan!"

Harmillista ja masentavaa kyllä, mutta tällaisia tarinoita pulpahtaa pinnalle jatkuvasti (lukekaa elämänkertani). Ei ole mitään mitä kirjailija voi tehdä estääkseen ihmisiä väittämästä, että he inspiroivat jonkun hahmon. Voin vain kertoa totuuden ja luottaa, että ne lukijat joilla on rahtustakaan järkeä jäljellä tietävät ketä uskoa.

News: Harry Potter-e-book-huijaus.

Kuten useat teistä ovat kuulleet tunneituilta Harry Potter-fanisivuilta jotka tästä jutusta ovat raportoineet, www.harrybooks.com-niminen sivu (nyt suljettu) on väittänyt tarjoavansa e-kirjaversiota "Harry Potter and the Half-Blood Princestä" - erityinen kiitokseni varsinkin The Leaky Cauldronille siitä, että varoittivat fanoja siitä mitä oli tekeillä.

Älkää KOSKAAN luottako mihinkään Harry Pottereiden e-kirjoihin, jotka ovat ladattavissa netissä tai p2p/tiedostojenjakoverkoissa. Sen lisäksi, että nämä kirjat ovat laittomia (tähän mennessä ei ole olemassa luvallisia HP-e-kirjoja), ne voivat tartuttaa koneenne viruksilla, jättää teidät alttiiksi hakkeroinnin ja/tai luottokorttihuijausten vaaroille ja saattavat myös sisältää aineistoa millä ei ole mitään tekemistä Harry Pottereiden kanssa, vähintäänkin.

Panen HPB:n alkuperäisin käsikirjoituksen pantiksi siitä, että tämä ei tule jäämään viimeiseksi yritykseksi huijata HP-faneja ennen kuudennen kirjan julkaisupäivää heinäkuun 16sta. Olkaa kilttejä, suojelkaa itseänne, tietokoneitanne ja luottokorttejanne, älkääkä langetko näihin huijauksiin. Ainoat aidot Harry Potter-painokset ovat edelleen perinteiset kirjat tai äänikirjat/kasetit/cd:t jotka kustantajani ovat tuottaneet. Samoin ainoat luotettavat julkaisu-uutisten lähteet ovat tämä sivu tai tai viralliset puhemieheni, kuten kustantajani tai agenttini edustajat (yksityiskohdat Linkit-osiossa). ALITUINEN VALPPAUS!

Extra Stuff
Pöllöt.

Mediassa on viime aikoina liikkunut tulvakaupalla tarinoita jotka koskevat sitä, kuinka pöllöjen lemmikiksi hankkiminen on yleistynyt vauhdilla, väitettävästi johtuen Harry potter-kirjoista.

Jos se on totta, että minun kirjani ovat aiheuttaneet jonkun luulemaan, että pöllöt ovat onnellisimpia silloin kun ne ovat suljettuija pieniin häkkeihin tai taloihin, niin haluisin tarttua tähän tilaisuuteen ja sanoa niin painokkaasti kuin voin: OLETTE VÄÄRÄSSÄ. Harry Pottereissa taikakeinoin postia kuljettavien pöllöjen ei koskaan pitänyt edustaa oikeiden pöllöjen elintapoja tai käyttäytymistä. Jos teidän pöllö-manianne kaipaa konkreettista toteuttamista, niin miksette sponsoroi jotain pöllöä lintujen turvatalossa, jossa voitte käydä sitä katsomassa ja tiedätte, että olette turvanneet sille onnellisen, terveellisen elämän?

Rubbish bin:
JKR rakennuttaa "viidentoista makuuhuoneen kartanon".

Minua huvitti äärettömästi lukea viime aikoina Britannian sanomalehtien raportteja siitä, että olisimme vast'ikään hakeneet suunnittelulupaa voidaksemme luoda viisitoistamakuuhuoneisen kodin - sillä tarvitsihan Dudleykin vain kaksi makuuhuonetta. On totta, että olemme tehneet rakennustöitä Edinburghin taloomme, mutta me emme aio panna pystyyn hotellia, vaan valitsimme hiukan vaatimattomamman luvun makuuhuoneille - jakakaa viisitoista kolmella ja olette lähempänä totuutta.

Oikeastaan mieleeni tuli juuri, että "jaa kolmella" on hyvä sääntö jota voi soveltaa kaikkiin "uutis"juttuihin.


News: "Harry Potter And The Half-Blood Prince" julkaistaan 16. heinäkuuta 2005

Joten nyt te tiedätte! Harry Potter And The Half-Blood Prince tulee olemaan saatavilla 16. heinäkuuta 2005 (ja minä toivon, että sinä pidät sitä kunnollisena syntymäpäivälahjana, Delleve-joka-postitat-The-Leaky-Cauldroniin... Ei sillä, ettäkö minä seurasin fanisivuja maanantaiyönä tai mitään...)

Minulla on loistava tunne siitä vapautuksesta, että saan puhua vapaasti siitä tosiasiasta, että kirja on valmis: se on ollut painava salaisuus kanniskeltavaksi, kuten voitte kuvitella. Mutta sen jakaminen vihdoinkin teidän kanssanne oli ihanaa: paljon hauskempaa kuin lahjojen paketointi ja talon siivoaminen ennen kuin perhe saapuu, mikä on juuri sitä mitä minun pitäisi olla nytkin tekemässä.

P.S Jos joku on kiinnostunut piiloviesteistä arvoituksissa ja kysymyksissä joihin jouduitte vastaamaan ennen kuin pääsitte käsiksi oven takana olevaan viestiin, hänen pitäisi suunnata suoraan Huhut (Rumours) - osioon.

Huhut:
Huhu: "Half-Blood Prince"-kirjassa tulee olemaan 38 kappaletta.

Kuunnelkaapa tarkasti, sillä sanon tämän vain kerran: ainut lähde johon teidän pitäisi luottaa kun on kyse Half-Blood Princestä, ovat kustantajani viralliset tiedottajat ja viralliset kotisivuni. Kuten Bloomsburyn, Ison-Britannian kustantajani tiedottaja on jo sanonut, HBP on lyhyempi kuin Feeniksi Kilta ja voin kertoa ja nyt, että siinä on vähemmän kuin 38 kappaletta.

Myönnetäänpä vaan: Ei se olisi uusi Harry Potter-kirja jos hujareita ei ilmestyisi tasaisin väliajoin nettiin väittämään, että he tietävät uusia hahmoja tai juonikuvioita tai että ovat löytäneet irtokappaleita lojumassa jonkun painotalon takapihalla. En voi tuhlata aikaa kieltämässä joka ikistä älykääpiöhuhua, sillä minulla on editoimista tehtävänä! Joten sovitaan tässä ja nyt, että jokainen näistä väitteistä tulee höystettynä tynnyrillisellä suolaa, ja noustaan yhdessä hulluuden yläpuolelle.

huhu: Maalaus työhuoneen seinällä merkitsee jotain.

No, se merkitsee jotain minulle. Lightmakerilta kysyttiinpari viikkoa sitten, kuka minun suosikkitaiteilijani on, enkä tiennyt miksi ennen kuin avasin oven itsekin, mutta siellä se oli, pikkuinen Caravaggio työhuoneeni seinällä - siinä vasta mielikuvitusjoululahja.

Huhu: Kysymykset ja arvoitukset joihin jouduimme vastaamaan ennen kuin saimme salaisen viestin oven takaa 20.12 olivat vihjeitä Half-Blood Princen juoneen.

Ajattelin paukkukaramellien arvoituksia kun keksin näitä haasteita (paukkukaramellit ovat brittiläinen kyhäelmä: niille jotka eivät tiedä, ne ovat kääritty ja koristeltu pahviputkiin jotka yleensä sisältävät paperihatun tai lahjan - useimmiten jotain pientä ja muovista - sekä vitsin tai arvoituksen. Kaksi ihmistä tarttuvat paukkukaramelliin ja vetävät sen auki: se päästää kovan pamauksen tai rätinän, johtuen siitä, minkä Googlen haku ilmoitti olevan "kemiallisesti kyllästetty paperisuikale". yleensä paukkukaramelli vedetään ennen joulupäivällistä, jotta sitä typerää hattua voi sitten pitää päässään valokuvia varten).

Joka tapauksessa: arvoitukset ja vitsit paukkukaramellien sisällä eivät kätke mitään suurempaa salaisuutta, eivätkä ikävä kyllä kätke minunkaan. Keksitte kaikki hyvin äkkiä, että arvoitusten ratkaisuista muodostui "Half-Blood Prince", mutta kolme Harryyn, Roniin ja Hermioneen liittyvää kysymystä liittyvät tiukasti menneisiin, ei tuleviin kirjoihin - ei mitään tekemistä julkaisupäivällä, ei anagrammeja, ei vihjettä HBP:n juoneen. Nautin kuitenkin suuresti spekuloinneista jotka koskivat Bristolista tulevia säilykelihaa syöviä saukkoja.


Huhu: Harry oikeuden eteen kuudennessa kirjassa?
Tätä teoriaa on levitelty selityksenä sille, miksi Harry ei vietä yhtä paljoa aikaa Likusteritiellä kuin edellisissä kirjoissa, mutta voin ilokseni sanoa, että hän lähtee pois Dursleyltä paljon oikeusjuttua mukavamman syyn johdosta.

Huhu: Lestranget lähetettiin tappamaan Neville

Ei lähetetty, heidät lähetettiin takuuvarmasti Nevillen vanhempien perään. En voi sanoa paljoakaan tästä, sillä se kosketta liian paljon ennustusta ja sitä kuinka moni tiesi siitä, mutta Lestranget eivät olleet tietoisia salaisuudesta.

Huhu: Luna ja Neville yhteen kutosessa?
Luna/Neville-shipperit ovat huomattavasti vähemmän tuikeita ja pelottavia kuin Harry/Hermione-, Ron/Hermione-klaanit, joten toivon, että saa liikaa vihapostia tämän huhun liiskaamisesta. Minä näen Nevillen ja Lunan kovin erilaisina ihmisinä ja vaikka he jakavat samanlaisen eristyksentunnun Tylypahkassa, en usko, että se riittää synnyttämään tosiraukkautta - ystävyyttä ehkä, vaikkakin uskon, että Neville pitäisi Lunan harhailut fantasiamaahan vähän hälyttävinä.

Huhu: Feeniksin Kilta käyttää Suklaasammakoiden kortteja yhteydenpitämiseen.

Tämä on niin mahtava idea, että mietin pari kertaa kieltääkö tätä vai ei. mutta kuitenkin, Suklaasammakkokortti tai mikä muu esine joka pitäisi muistaa tai kantaa mukana olisi aina alttiina katoamiselle, tuhoamiselle tai muuntelulle. Kilta kommunikoi tavoin jotka vaativat vain sauvaa. Näitte yhden Killan kommunikointitavan käytöss ennen kuin edes tiesittä Killan olemassaolosta: sitä käytti eräs Killan jäsen. (Bateman huomauttaa, että kyse saattoi olla hopeaisesta nuolesta jonka Dumbledore lähetti Hagridin mökille Pikarissa  - Mugglenet.com - suom.huom)

Huhu: Gideon ja Fabian Prewett olivat Molly Weasleyn veljiä.

Kyllä, he olivat, mutta heidän tarinansa ei ole kovinkaan tärkeitä kokonaisjuonen kannalta, paitsi siten, että heidän kuolemansa selvästi selittävät ja oikeuttavat joitain Rva. Weasleyn pelkoja ja hänen kieltämättä ylihuolehtivaa asennetta Harryä kohtaan.

Roskis-osio: Joanie
Erään brittiläisen sanomalehden mukaan ystäväni kutsuvat minua nimellä "Joanie". Ihan vaan tiedoksi, kukaan koko elämäni aikana ei ole kutsunut minua "Joanie'ksi".

Odotan innolla tietoa siitä, miksikä mieheni kutsuu minua. "Keviniksi", kenties.

Extra Stuff:
Surkit:
Minulta on kyselty kaikenlaisia kysymyksiä Surkeista siitä lähtien, kun ensi kerran esitin kyseisen käsitteen Salaisuuksien Kammiossa. Syrkki on melkein Jästisyntyisen velhon vastakohta: hän on taikavoimaton henkilö jonka edes toinen vanhemmista omaa taikavoimia. Surkit ovat harvinaisia: taikuus on dominoiva ja sitkeä geeni.

Surkit eivät voi käydä Tylypahkaa oppilaina. Heidät on usein tuomittu elämään perin surullista kaksoiselämää (kyllä, teidän pitäisi olla pahoillani Voron puolesta), sillä heidän vanhempiensa takia he ovat yleensä alttiina, elleivät jopa sekaantuneita velhoyhteiskuntaan, mutta eivät voi ikinä kunnolla liittyä siihen. Joskus he löytävät tavan päästä mukaan: Voro on kaivanut itselleen sopivan paikan Tylypahkasta, ja Arabella Figg toimii Dumbledoren välittäjänä taika- ja jästimaailman välillä. Kumpikaan näistä hahmoista ei voi tehdä taikoja (Voron Pikalumo-kurssi ei koskaan tehonnut), mutta he voivat silti toimia taikamaailman sisällä, koska heillä on pääsy tiettyihin taikaesineisiin ja olentoihin jotka voivat auttaa heitä (Atabella Figgillä on varsin kannattava bisnes Knäätöjen ja kissojen risteytysten myymisessä, ja jos et tiedä mikä Knäätä on vielä, niin häpeä). Oikeastaan Arabella Figg ei koskaan nähnyt Ankeuttajia jotka hyökkäsivät Harryn ja Dudleyn kimppuun, mutta hänellä oli tarpeeksi taikatietoa, jotta saattoi tunnistaa oikein ne tunteet joita Ankeuttajat tuottivat kadulla.

Taikasauvat:
Annoin Harrylle rautatammesta tehdyn sauvan vuonna 1990, kun ensi kertaa hahmottelin Viisasten Kiven kuudennetta kappaletta. Se ei ollut mielivaltainen päätös: rautatammi omaa tiettyjä sivumerkityksiä jotka olivat täydellisiä Harrylle, varsinkin kun verrataan siihen mitä perinteisesti ajatellaan marjakuusesta, josta Voldemortin sauva on tehty. Eurooppalaisen perinteen mukaan rautatammi (nimi holly tulee sanasta "holy", pyhä) karkottaa pahaa, kun taas marjakuusi, joka saattaa saavuttaa ällistyttävän pitkäikäisyyden (Britanniassa on marjakuusia jotka ovat yli kaksi tuhatta vuotta vanhoja), symboloi sekä kuolemaa että uudelleensyntymistä: sen mahla on myrkyllistä.

Vähän sen jälkeen kun olin antanut Harrylle tammi-ja-feeniksinsulkasauvansa törmäsin kertomukseen siitä, kuinka kelttiläiset olivat antaneet jokaiselle vuoden eri ajankohdalle oman puunsa ja huomasin, että - täysin yhteensattumana - olin antanut Harrylle "oikean" puun hänen syntymäpäivältään. Sen takia päätin antaa Ronille ja Hermionelle kelttiset sauvapuut myös. Ron, joka syntyi helmikuun 18. ja maaliskuun 17. välisenä vuodenjaksona, sai saarnisen sauvan (olin kai alunperin merkinnyt hänelle pyökin), ja Hermione, joka syntyi syyskuun 2. ja syyskuun 29. välillä, sai viiniköynnöspuusta tehdyn sauvan (en muista mitä olin alun alkaen hänelle suunitellut, kenties en ollut määrittänyt hänelle sauvaa vielä siinä vaiheessa).

Olen käyttänyt kelttiläisiä viittauksia vain Ronille ja Hermionelle. Hagridilla esimerkiksi on tamminen sauva, vaikka kelttiläisen järjestelmän mukaan hänellä pitäisi olla seljanpuusta tehty sauva: Britanniassa tammi on "Metsän Kuningas" ja symboloi voimaa, suojelua ja hedelmällisyyttä: minkä muu puu olisi voinut "valita" Hagridin? Joka tapauksessa, minusta on mukavaa, että Harryn, Ronin ja Hermionen sauvoissa oli piilotettu yhteys josta vain minä tiesin (no, tähän saakka ainakin).

Heille jotka ovat kiinnostuneet kelttiläisten vuodenjaksojen puista, alla on kartta jota käytin. Pyydän anteeksi kaikille kelttiläisten puiden asiantuntijoille kaikista epätarkkuuksista joita olen saattanut aiheuttaa (olen löytänyt erilaisia vaihtoehtoja lähteiden välillä sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran tutustuin tähän tietoon).

joulukuu 24 - tammikuu 20 = koivu (Beth)
tammikuu 21 - helmikuu 17 = pihjala (Luis)
helmikuu 18 - maaliskuu 17 = saarni (Nion)
maaliskuu 18 - huhtikuu 14 = leppä (Fearn)
huhtikuu 15 - toukokuu 12 = paju (Saille)
toukokuu 13 - kesäkuu 9 = orapihlaja (Huath)
kesäkuu 10 - heinäkuu 7 = tammi (Tinne)
heinäkuu 8 - elokuu 4 = rautatammi (Tinne)
elokuu 5 - syyskuu 1 = pähkinä (Coll)
syyskuu 1 - syyskuu 29 = viiniköynnös (Muin)
syyskuu 30 - lokakuu 27 = muratti (Gort)
lokakuu 28 - marraskuu 24 = kaisla (Ngetal)
marraskuu 25 - joulukuu 23 = selja (Ruis)

About Books:
K: Godricin Notko: karu, rakennus, puu? (Mugglenet/Lexicon-kysymys - kysytty myös usein fanikirjeissä)

V: Godricin Notko on kylä.

K: Käytit sivuillasia termia "kelmit" viitatessasi Jamesiin ja tämän ystäviin. Kutsuttiinko heitä tosiaan siksi, vai lainasitko vain fanien termiä? (Mugglenet/Lexicon-kysymys)

V: James, Sirius, Remus ja Peter nimesivät itsensä "kelmeiksi", siitä johtuu se, miten he nimesivät karttansakin.

K: Onko Theodore Nott se "langanlaiha" Luihuinen Thestral-opetuskohdassa? Jos ei ole, niin kuka se poika on? (Mugglenet/Lexicon-kysymys)

V: Kyllä, hän on. Muistiinpanoissani Nott on kuvailtu myös "jänömäisenä" ulkonäöltään.

K: Mitä Hermionen sauva sisältää? (useiden ihmisten kysymä)

V: Lohikäärmeen sydänjuurta, joten Harry, Ron ja Hermione yhdistävät kaikki kolme Ollivanderin sauvasydämet (muut sauvanvalmistajat saattavat käyttää erilaisia aineksia, kuten Fleurin sauva osoittaa, mutta Ollivander on laajalti tunnustettu olevan paras valmistaja).

Olen lisännyt enemmän tietoa sauvoista (Hermionen mukaanlukien) "Ekstrat"-osiossa.

K: Kun Hermione saapui Tylypahkaan, oliko hän lähes yksitoista vai lähes kaksitoista? (Myös useiden kysymä)

V: Hän oli lähes kaksitoista: täytyy olla ainakin yksitoista, jotta pääsee Tylypahkaan.

K: Käyvätkö kaikki nuoret Britannian velhomaailmassa Tylypahkaa? Esimerkiksi, kävikö Stan Pikitie Tylypahkaa? Vai onko Tylypahka vain niille jotka ovat erityishyviä taikomaan, kun muut menevät työelämään vailla virallista koulutusta? (Mugglenet/Lexicon-kysymys)

Kaikki jotka osoittavat kykyjä taikuuteen ennen yhdennettätoista syntymäpäiväänsä saavat automaattisesti paikan Tylypahkasta: kyse ei ole siitä onko "tarpeeksi maaginen"; joko sitä omaa taikavoimia tai sitten ei. Paikkaa ei kuitenkaan ole mikään pakko ottaa: perhe ei ehkä halua, että heidän lapsensa menee Tylypahkaan.

Asiaan liittyen, olen lisännyt tietoa Surkeista "Ekstrat"-osioon.

K: Mikä on ohjeesi lapsille joita kiusataan koulussa?

V: KERRO JOLLEKIN, olipa se sitten äiti, isä, setä, täti, opettaja, veli, sisko, aikuinen ystävä - kunhan kerrot jollekin. Jos ensimmäinen ihminen jolle kerrot ei näytä tajuavan, kuinka vakava onglema on, kerro jollekin muulle. Tiedän, että on vaikeaa myöntää olevansa kiusattu, mutta on ehdottoman tärkeää, jos ajot tehdä lopun kurjuudelle. Koulussa oleminen voi olla todella raskasta ja jokainen aikuinen joka on unohtanut sen, on idiootti, joten älä häpeile... kerro vain.

K: Viisasten Kivessä Petunia sanoo, että Lily saapui Tylypahkasta kotiin sammakonkutua taskussaa ja muutteli teekuppeja rotiksi. Jos tämä on totta, miksei Lilyä erotettu?
V: Petunia täti vähän liioitteli: teidän täytyy suvaita se hänelle siinä mielentilassa, kun hän alkoi kirkua noita asioita. Kuitenkin, aivan kuten poikansakin, Lily ei ollut vastahakoinen testaammaan salaisuuksien rajoja, joten voitte turvallisesti olettaa, että hän tuli saamaan parikin varoituskirjettä - ei kuitenkaan mitään vakavaa.
K: Vaikuttiko Henrik Ibsenin "Villisorsassa" esiintynyt Hedvig Harry Potterin pöllön nimeämiseen?

V: Ei, minä löysin Pyhän Hedwigin keskiajan pyhimyksistä kertovasta kirjasta vuosia sitten ja nimi juurtui muistiini

K: Onko kuudennessa kirjassa kaksi kappaletta joiden nimet ovat "Lupinin Paperit" ja "Lovekivat Oikeudessa"?

V: Ei, pelkäänpä, että tuo on taas yksi kasa Storgea.

K: Sanot, ettei Tylypahkan sisällä voi ilmiintyä eikä kaikkoontua, mutta silti Dobby onnistuu tässä. Miksi?

V: Kotitontut ovat kovin erilaisia velhoista: heillä on omanlainen taikuutensa ja kyky ilmestyä ja kadota linnan sisällä on välttämätöntä heille, jos he pystyvät suorittamaan askareensa näkymättömissä, kuten kotitontun tapaavat tehdä.

K: Kuinka Fred Ja George saivat nimensä? "Tuulen Viemää" mukaanko, siinä olleilla kaksosilla oli punaiset hiukset?

V: Ennen kuin sain tämän kirjeen, minulla ei ollut hajuakaan siitä, että Stuart ja Brent Tarletonien näyttelijöiden nimet olivat Fred Crane ja George Reeves. Ei, en minä tästä heidän nimiään keksinyt (minä vain yksinkertaisesti kutsuin Frediä ja Georgea "Frediksi ja Georgeksi", koska minä pidän niistä nimistä ja ne sopivat hyvin muiden Weasleyn veljesten perinteisiin nimiin), mutta se on hauska yhteensattuma.

Fred ja George olivat punapäitä koska Ronkin oli; toisin sanoen, loin Ronin hahmon ensin, ja sitten keksin hänen veljensä ja siskonsa.

K: Uskotko kohtaloon?

V: En, uskon kovaan työhön ja onneen sekä siihen, että ensin mainittu johtaa usein jälkimmäiseen.

K: Kirjoitatko päivittäin?

V: En; kirjoitan useimpina päivimä silloin kun työskentelen ahkerasti kirjan parissa (kuten nyt), mutta päivittäisyys olisi rankkaa lapsilleni: tahdon viettää aikaa heidänkin kanssaan.

K: Miksi pistit Menninkäiskullan Liekehtivässä Pikarissa katoamaan niin, ettei Harry huomannut?

V: Hymyilin aika katkerasti itsekseni tätä tehdessäni. Harry ei huolehdi rahasta, koska hänellä on sitä riittämiin. Ron taas on köyhä, eikä osaa kuvitellakaan millaista on kun ei huomaa kokonaisen taskullisen kultaa katovan. Luulen, että muistelin vain millaista oli olla Ronin kaltainen; epäilemättä tunsin sillä hetkellä enemmän sympatiaa Ronia kuin Harryä kohtaan - lähempänä menneisyyden kuin nykyisyyden minääni, jos sallitte. Jos Harry olisi huomannut kullan katoamisen Maailmanmestaruuksien aikana, ei Haiskukohtaus olisi ollut yhtä pistävä, jossa halusin näyttää Ronin kaurra kuinka vaikeaa joskus on olla köyhä kun muut ovat rikkaita.

K: Tuletko tappaamaan lisää hahmoja?

V: Kyllä. Olen pahoillani.

K: Kuinka Riesu voi pureskella purukumia kun hän on aave? (Melkein Päätön Nick ei voi syödä.)

V: Riesu ei ole aave; hän ei koskaan ollut elävä ihminen. Hän on kaaoksen henki jota on mahdoton hävittää ja tarpeeksi kiinteä, jotta voi ruuvata irti kattokruunuja, heitellä kävelykeppejä ja - kyllä - syödä purukumia.

K: Jos opettaja on jonkun tuvan johtaja, voimmeko olettaa, että he kuuluivat tähän tupaan opiskellessaan Tylypahkassa? Oliko Kalkaros siis Luihuinen?

V: Kysymys Mugglnetin/Harry Potter Lexiconin avoimesta kirjeestä (en voi luvata vastaavani niihin kaikkiin, mutta yritän käydä niitä läpi). Kyllä, jos opettaja on Tuvan Johtaja, voitte tosiaan olettaa, että hän oli oppilas samaisessa tuvassa. Joten Kalkaros oli takuuvarmasti Luihuinen, ja  kyllä, sama pätee myös tupakummituksiin.

K: Miksi äänikirja-/ muita käännöksiä voi julkaista kaikissa maissa samaan aikaan kuin Englannissa?

V: Koska heidän täytyy odottaa, että englantilainen painos editoidaan, jonka jälkeen kääntäjät pääsevät töihin. Jos kaikki ovat valmiita odottamaan ainakin vuoden (ja enemmänkin eräiden kielten kohdalla), voisimme julkaista kaikki samaan aikaan... mutta arvelen, että tämä ehdotus ei tule olemaan kovin suosittu! Äänikirjojen suhteen tiedän on annettava lukijaparokojen löytää aikaa äänittää kirjat, sillä monilla heistä on muitakin töitä tehtävänä (Stephen Fry, esimerkiksi sattuu olemaan kirjailija/näyttelijä/julkaisija ja tv-kuuluttaja sekä myös brittiläisen Harry Potterin ääni).

K: Mikseivät Fred ja George huomanneet Peter Piskuilainia Kelmien Kartalla ennen (Azkabanin Vankia)?

V: Ei sillä olisi ollut väliä vaikka olisivatkin. Ellei Sirius Mustan tarina ollut tuttu jollekin (sillä Sirius ei ollut Hra ja Rva Weasleyden paras ystävä - hehän eivät koskaan tunteneet häntä kunnes tämä karkasi Azkabanista), Fred ja George tuskin olisivat tietäneet tai muistaneet, että Peter Piskuilain oli se henkilö jonka Sirius (oletetusti) oli murhannut. Ja vaikka Fred ja George olisivatkin kuulleet tarinan joskus, miksi he olisivat olettaneet, että se "Peter Piskuilain" jonka he toisinaan näkivät liikkumassa kartalla tosiaan olisi sama mies joka murhattiin vuosia aikaisemmin?

Fred ja George käyttivät karttaa omiin jekkuihinsa, joten he keskittyivät luonnollisesti niihin kartan osiin joihin suunnittelivat seuraavaa tihutyötään. Ja viimeiseksi ette saa unohtaa, että kartalla liikkuu jatkuvasti satoja pikku pisteitä... Fred ja George eivät tunteneet kaikkia koulun oppilaita nimeltä, joten yksi tuntematon nimi tuskin olisi pistänyt silmään.

K: Kuinka Colinin kamera toimi Tylypahkassa, jos se oli jästikamera (Salaisuuksien Kammio)?

V: Kuten viimeisen 24:n tunnin aikana suuri määrä ihmisiä (joista osa ovat minulle sukua) on minulle huomauttanut, Colin
kehitti sittenkin kuvia joita otti kamerallaan Salaisuuksien Kammiossa (edellisessä vastauksessani väitin, ettei kehittänyt).

Kameroita, kuten radioitakin (tai, kuten velhot sanovat, "wirelesses" (vanhempi sana radiolla, Pat huom.) - he ovat aina vähän ajastaan jäljessä kun on kyse jästiteknologiasta) kyllä on velhomaailmassa (Weasleyden keittiössä on radio ja tiedämme, että kameroitakin on koska liikkuvia valokuvia on kaikkialla). Velhot eivät tarvitse sähköä saadakseen nämä vehkeet toimimaan; the toimivat taikuudella, mutta sellaisten esineiden ollessa kyseessä velhot pitivät jästikeksinnöstä tarpeeksi tehdäkseen siitä tarkoituksenmukaisen ilman vaivalloisia sähkötöpseleitä/pattereita.

Minulla on vanha muistikirja jossa lukee "dev sol (taikajuoma) taika (tai taikuus, Pat huom.) (epämääräinen sana) kuvat liikkuvat". Niin kokenut kuin olenkin vanhojen raapustusten tulkitsemisessa, voin sanoa, että alkuperäinen idea oli, että velhot käyttävät maagista filmienkehitystaikajuomaa saadakseen kuvansa liikkumaan.

JOTEN... Koska Colinin patterit eivät voi toimia Tylypahkassa, selvästi hänen kameransa toimii maagisella ilmapiirillä ja sitten hän kehittää kuvansa taikajuomalla joka saa hahmot kuvissa liikkumaan. Ja tämä kaikki todistaa, että Colinilla on paljon enemmän oma-aloitteisuutta kuin mitä koskaan arvasinkaan.

Äänestyskysymyksestä on myös udeltu, mutta siihen vastasin oikein - yksityiskohtia löydätte P.S:stä. (tai sitten P.S viittaa Viisasteen Kiveen - Philosopher's Stone, Pat huom.)

Olen oppinut jotain tästä kokemuksesta, nimittäin sen, että kun on läpilukenut 20 kappaletta yhdeltä istumalta ja sitten päättänyt vastailla usein kysyttyihin kysymyksiin nettisivulla, sitä sotkee asiat. Varmistan, että ensi kerralla olen tarkepmi.

K: Sanoit jokin aika sitten, että Charlie olisi kaksi vuotta vanhempi kuin Percy. Jos näin on, olisi hän ollut etsijä Harryn ensimmäisenä vuonna. Voitko tarkentaa hänen ja Billin iät meille?

V: Tiesin, että olin sotkenut sen kysymyksen heti kun olin vastannut siihen, mutta nettichatit etenevät vauhdilla ja halusin jatkaa eteenpäin jotta saisin käytyä läpi mahdollisimman monta kysymystä. Bill on kaksi vuotta vanhempi kuin Charlie, joka on kolme vuotta vanhempi kuin Persy, joka on kaksi vuotta vanhempi kuin Fred ja George, jotka ovat kaksi vuotta Ronia vanhempia, joka on vuoden vanhempi kuin Ginny. Anteeksi. Matikka ei ole vaihvin aineeni (joskin se on parempi kuin maantietoni, kuten he jotka ovat löytäneet viimeisimmät pääsiäismunat sivuiltani tietävät).

K: Pidätkä Sirius Mustasta?

V: Olen saanut useitä kirjeitä joissa kysytään tätä, joka vähän hämmästytti minua. Vastaus on kyllä, minä pidän hänestä, vaikkakaan en pidä häntä täysin ihanana (ooooh, kuulen jo kuinka veitsiä terotetaan Immerituksessa (katsokaa Fansites-osio)).

Sirius on lahjakas jakamaan henkilökohtaisia filosofian murusia, mutta hän ei aina itse elä niiden mukaan. Esimerkiksi Liekehtivässä Pikarissa hän sanoo, että jos tahtoo tietää millainen joku todella on, kannattaa katsoa miten tämä kohtelee alempiaam, ei samanarvoisiaan. Mutta Sirius vihaa Oljoa, kotitonttua jonka hän peri ja kohtelee tätä ainoastaan halveksunnalla. Samoin Sirius sanoo, että kukaan ei ole täysin hyvä tai täysin paha, mutta silti tapa jolla hän käyttäytyy Kalkarosta kohtaan antaa ymmärtää ettei hän pysty käsittämään minkäänlaisia hyviä piirteitä hänessä. tietysti nämä kaksoismoraalit ovat meissä kaikissa; me saatamme kyllä tietää miten kuuluisi käyttäytyä, mutta sen mukaan toimiminen onkin toinen juttu.

Sirius on urhea, lojaali, äkkipikainen, katkeroitunut ja hiukan epätasapainoinen Azkabanissa vietetyn ajan jälkeen, eikä hänellä koskaan ole ollut kunnon mahdollisuutta elää normaalia aikuisen elämää. Lupin, joka on saman ikäinen, vaikuttaa paljon vanhemmalta ja kypsemmältä. Siriuksen tasapainottava ominaisuus on se kuinka paljon kiintymystä hän on kykeneväinen tuntemaan. Hän rakasti Jamesia kuin veljeä ja siirsi sitten tämän kiintymyksen yhä eteenpäin Harryyn.

K: Vaihtoivatko James ja Lupin ruumiita ennen kuin James tapettiin?

V: Nerokas teoria, mutta ei: James ei olisi koskaan pelastanut omaa nahkaansa ja jättänyt vaimoaan ja poikaansa kuolemaan.

K: Mikä on suosikkiasia jonka olet ostanut rahoillasi?

V: Rakkain materialistinen asia jonka olen osanut on talomme Pohois-Skotlannissa, missä on erittäin rauhaisaa ja meillä on hauskaa perheen ja ystävien parissa. Paras asia jonka rahani ovat minulle antaneet ovat vapautus huolista. En ole unohtanut miltä tuntuu huolehtia, että onko minulla tarpeeksi rahaa laskuihin.Se, ettei tarvitse murehtia sellaisia asioita on yksi maailman suurimmista ylellisyyksistä.

K: Kuinka voimme välttää välikädet yrittäessämme julkaista kirjaa?

V: En ole ihan varma mitä tarkoitat "välikäsillä". Useimmilla kirjailijoilla on agentteja joiden tehtävänä on neuvotella sopimuksia heidän puolestaan (kirjailijat kun eivät aina ole hyviä bisnesihmisiä) ja vaikka aina ei ole pakko olla agenttia, suosittelen kaikille ensikertalaisille sellaisen hankkimista. Agentin lisäksi ollaan tekemisissä kustannustoimittajan kanssa ja kenties niiden ihmisten kanssa jotka hoitavat kirjan markkinoimisen. Keitään näistä ihmisistä ei oikein voi kutsua välikäsiksi, he ovat yksinkertaisesti osa kirjan julkaisemisprosessia. Tietty jos suosit sitä, ettei kukaan muu sekaannu, voit julkaista kirjasi itse, mutta se on kuulostanut aina kamalan työläältä minun mielestäni.
1