|
Dualistisen maailmankuvan satoa korjataan Hyvinkään kaatopaikallaValtiokirkollisuuden pahin virhe on kieltäytyminen näkemästä ristiriitaisuutta, "hyvää" ja "pahaa" puolta, ilmiöissä ja teoissa. Eräs johdonmukainen seuraus tästä dualismista voi olla kääntyminen "pahan" ihailijaksi, eli satanistiksi. Se viehättää varsinkin niitä, joille pyhimystä leikkiminen on liian mehutonta ja väritöntä, mutta edelleenkin pysytellään judeokristillisen ajatusmaailman puitteissa. "Saatanaa" ei ole. Sen ovat papit keksineet pelotellakseen seurakuntalaisiaan. Siinä missä Äiti Teresa edusti "hyvää", Hyvinkään paloittelijanuoret edustavat "pahaa", mutta molemmat ovat saman dualismin lapsia, eikä laupeuden ja julmuuden kierteestä pääse oivaltamatta kristillis-satanistisen dualismin olemusta. Suremme Hyvinkään tapahtuman uhreja, niin silpojia kuin silvottuakin, ja kehoitamme kaikkia jättämään satanistiset ryhmät välittömästi. Siivoa huoneesi käänteis-kristillisestä roskasta nyt. Ikkunasta alas vaan kaikki skeida. Sinä pystyt siihen.
Se olen Minä joka käsken. Inkvisitiot ja doorilaiset eivät tuhonneet kaikkea. Jossain Euroopan syrjäkulmilla muistettiin sarvipäinen jumala sellaisena kuin se oli ennen paavillista propangandaa: Elämän ja yhteisön suojelijana. Paikka on Pohjois-Espanja, ja silminnäkijä on Francisco Goya.
|
| Hyvinkään tragedia on oikeuskäsittely-vaiheessa. Syytettyjen onnettomat lapsuudet, koulukiusaukset, rikoshistoria ja traumat kaivetaan nyt esiin ja levitetään lehtien palstoille kuin jonkinlaisessa makaaberissa sosiaalisessa ruumiinavauksessa. Yleisölle kerrotaan yksityiskohtaisesti näiden onnettomien koko "pahuus", ja saamme pitkästä aikaa peilata omaa erinomaisuuttamme nuorten luusereiden surkeuteen. Toistaiseksi mikään ääni julkisuudessa ei ole havahtunut huomaamaan, että jokin tässä inhorealistisessa tuomitsemisorgiassa mättää. |
| Ihminen on vastuussa teoistaan, ja väärästä valinnasta seuraa syyllisyys ja vastuu. Tätä ei parane kieltää millään tekijöiden "ymmärtämisellä", sillä uhrin ja rikoksentekijän lälly-liberaali samaistaminen vie kaiken pohjan yksilön pyrkimiseltä parempaan ja kanssaihmisten huomioonottamiseen. Hyvinkään tragedian uhri on kuitenkin kaiken myötätunnon ja kysymysten tavoittamattomissa, joten tarkastelemme nyt syytettyjä. Heidän henkilökohtaiset ominaisuutensako ainoastaan aiheuttivat murhenäytelmän? |
| Nuoret henkilöt ovat erilaisessa asemassa ajan ilmiöihin nähden, kuin useampia vuosikymmeniä eläneet. Nuorille se todellisuus ja kulttuuri, joka ympäröi heitä niinä vuosina, joilloin heidän persoonallisuutensa ja suhteensa ulkomaailmaan muotoutuvat, on ainoa tunnettu, ja ehdoton. He eivät osaa kyseenalaistaa tai ymmärtää ohimeneviksi pintavireiksi ilmiöitä, jotka saattavat voimakkaastikin leimata heidän tuntemaansa todellisuutta. Hehän eivät tiedä aikaisemmasta, ja useasti populaarikulttuurin muovaamalla todellisuuskuvalla varustettu kasvava ihminen ei tunne edes reaalimaailmaa ympärillään kovin hyvin. Historiasta akkultturoitunut nuori tietää "villin lännen", oman kansansa menneisyydestä ei mitään. |
| Siksi kulttuuriköyhässä lähiössä elämää opiskelevan nuoren vastustuskyky tuhoavia vaikutteita kohtaan voi olla heikko. Hän kärsii kulttuurisesta ja sosiaalisesta immuunikadosta, jonka aiheuttaa menneisyydetön ympäristö, luontaisen ryhmä-identiteetin puuttuminen, ja aikuisten maailman huomaaminen tekopyhäksi ja valheelliseksi. Saatavillaolevat moraaliset esikuvat, henkilöt joiden käytöksestä ja toiminnasta nuoren pitäisi ottaa oppia, antavat usein aivan väärät signaalit ja koordinaatit. Ajatelkaamme esim. maamme johtajia, tai kouluympäristön vastuunkantajia jotka antavat huumeiden diilauksen rehoittaa oppilaitoksissaan koska "nipottaminen" näissä asioissa olisi epä-trendikästä. Yhteiskuntamme johtava moraali on moraalittomuus. |
| Henkilökohtaisen vastuun pakeneminen syyttämällä omasta surkeudesta "yhteiskuntaa" tai kanssaihmisiä ei kuulu pohjoisiin perinteisiin. Ympäristötekijöihin, olivat ne kylmiä sääoloja tai kulttuurin ja elämäntavan kieroutumisesta aiheutuvia sosiaalisia rakenteita on suhtaudutta erään vanhan sanonnan mukaisesti: Mikä ei tapa meitä, vahvistaa meidät. Tarttuessaan sosiaalitätimäisesti tarjottuun helppoon vaihtoehtoon, siirtää vastuu tekemistään muille, yksilö todella tekee itsestään "heikon". "Voima" ei löydy moraalin hylkäämisestä, vaan siitä kiinnipitämisestä. |
| Edelläkerrottu ei siis vähennä yksilön omaa vastuuta tekemisistään, eikä varsinkaan oikeuta "yhteiskunnan" tms. paapottavaksi heittäytymistä. Tämä ajatuskanta on märehditty loppuun vasemmistolaisella 70-luvulla, eikä siitä mitään hyvää seurannut. Saamme kuitenkin käsityksen, mitä myrkkyä horjuvalla identiteetillä ja puutteellisilla moraalikäsityksillä varustetun nuoren mieli ei ole pystynyt torjumaan. Jos korkeakulttuurina esitellään ihastelevan toimittajakuoron säestyksellä anaaliyhdynnän kuvauksia ja virtsaa, paskaa ja spermaa lutkuttavaa tehosekoitinta, onko yllättävää että koprofiilissä ilmapiirissä vaikutteita imeneet nuoret silpovat ja tappavat kaverinsa. Hekin haluavat olla "kovia" ja toteuttaa kulttuurielämämme johtavaa kiasmalla kukitettua ja finlandia-palkittua trendiä: Iljettävyyden palvontaa. |
| Ihminen, nuori tai vanha, etsii uutta moraalia kun vanha yleisesti hyväksytty ajattelu on heidät pettänyt. Hyvinkään satanistinuoret eivät ole poikkeus. Heillä oli vain tavallista huonompi onni, ja väärät tienviitat. Kristillisestä valheellisuudesta ei vapauduta Jahven käänteisolentoa palvomalla. Paha ei ole voimakas, eikä hyvä ole heikko. |
| "Voimaa" alkeellisella tavalla "heikkojen" ihmisten yläpuolelle asettumalla etsivä yksilö tuomitsee itsensä henkiseen ja moraaliseen autiomaahan, ja tien päässä odottaa itsetuho. Nautinnontavoittelun korottaminen yksilön korkeimmaksi päämääräksi johtaa samaan umpikujaan. Minä en ole minä ilman muita ihmisiä. Persoonallisuutemme ei rajoitu vain meidän kehoomme tai mieleemme: Kanssaihmisemme ovat meissä ja me olemme osa heitä. Tämä onkin eräs muinaisten eurooppalaisten uskonnon ja kulttuurin piirre, jota monet pakanuudesta kiinnostuneet hakevat suomalaisesta, pohjoismaisesta ja nykyisten alkuperäiskansojenkin myyteistä ja ajattelusta tietämättä mitä hakevat, mutta tietäen mistä haettu löytyy. Tunnuslauseemme, "kansallisen itsetuntumuksen ja ehjän ihmiskuvan puolesta", voisikin laajeta käsittämään ehjän persoonallisuuden. |
| Kristillinen dualismi, ylikansallisen tajunnantäyttöteollisuuden vastuuton saastanlevitys ja tämänpäivän nuorten suomalaisten tulevaisuuden epävarmuus ja näköalattomuus loivat tilanteen, jota heikoimmat meistä eivät kestäneet, ja vielä pahempaa on tulossa. Niille, jotka haluavat olla muuta kuin tapakristillisyyden veltostuttamia märehtijöitä, sanomme: Yksilön heikkous on hänen velttoudessaan ja epäitsenäisyydessään. Ei ole "vahvaa" eikä "heikkoa". On vain tietoinen pyrkimys parempaan, tai tiedoton rappeutuminen. Valitse niistä. |
| Pakanalähetys 20.03.1999 |
| Viimeaikaiset onnettomat tapaukset ovat sivutuotteenaan käynnistäneet keskustelua "saatanan palvonnan" ja "satanismin" eroista, ja kiinnittäneet huomiota siihenkin kysymykseen, että mitä tämänpäivän ihmiset hakevat "pimeältä puolelta", ja mikä tämä ihmistajunnan tumma puolisko on. Valitettavasti keskustelijat, niin valtiokirkon kuin "satanistien" edustajat, eivät ole kyenneet rikkomaan judeokristillisen ajattelun rajoja. Hehän ovatkin saman ajattelun lapsia. |
| Voiman etsiminen kuviteltavissaolevasta "pahasta" edellyttää, paitsi pahan olemuksen väärinkäsittämistä, sellaista vallitsevaa ajattelua, jossa hyvän ja pahan käsitteet on keinotekoisesti irroitettu toisistaan ja oletettu vastakkaisiksi voimiksi. Pahimmassa tapauksessa nämä voimat personoidaankin, ja synkkämielinen henkiolento on valmis heikkojen palvottavaksi. Mielestämme tämä ei ole suositeltava tie. |
| Judeokristilliseen perinteeseemme kuuluva dualismi ei ole satunnainen häiriö kulttuurin kehityksessä. Se on seuraus ja ilmaus ihmistajunnan yhä suuremmasta vieraantumisesta omasta biologisesta ja sosiaalisesta olemuksestaan, ja koko "luomakunnan" yhteenkuuluvuuden kieltämisestä, sekä yhteiskuntien hierarkisoitumisesta. Moraalijärjestelmämme erään ristiriidan tuo esiin mm. äskettäinen tunnettu tapaus USA:sta. Paikallinen presidentti ja eräs nuori nainen olivat puuhailleet keskenään erinäisiä asioita, ja siitähän nousi metakka, josta käytetty nimitys kertoo mistä oli kysymys: "Libidogate". |
| Jos ihmiset halunsa mukaan tekevät sitä mitä luonto kehoittaa heitä tekemään, yhteiskunta sekoaa tai niin ainakin oletetaan. Jos samainen presidentti frustraationsa kourissa vähän myöhemmin pommituttaa itselleen täysin vieraita ihmisiä pallon toisella puolella, se ei järkytä yleistä moraalia, mutta siitä enemmän toiste. Kulttuurimme moraalijärjestelmässä on jokatapauksessa jotain pahasti pielessä. Libidoa ei saa päästää valloilleen, ja muuten järkkyy pyhä kirkko ja pörssi romahtaa... |
| Kun luontaisimmatkin taipumuksemme on synnillistetty, on johdonmukaista että myös oletetussa henkimaailmassa elämän voimat on joko kuohittu ja puleerattu mauttomiksi ja hajuttomiksi pyhimyksiksi, tai maalattu mustiksi perkeleiksi. "Pahan" edustaja, Saatana tai sielunvihollinen tms., on vain itsestään vieraantuneen elämänkieltäjän korvike ja kulissi, jonka avulla hän yrittää olla näkemättä muinaisia elämän ja kuoleman alkuvoimia, joita hän ei pääse pakoon sillä ne on koodattu hänen jokaiseen soluunsa. Elämänkieltäjä päätyy askeetiksi ja itsensäkiduttajaksi, ja "kristillisen rakkauden" sanomaa seuraa polttorovioiden tyhmpeä löyhkä. |
| Laupeuden ja julmuuden kierre tuottaa samoja tuloksia, valittiin "hyvä" tai "paha". Mitä sitten on ajateltava satanistista, joka vannoo yksilön (itsensä) rajattoman vapauden nimiin: Voit tehdä mitä haluat, sillä olet itse oma tuomarisi ja vapahtajasi. Mikään moraali ei sido "vapaata" yksilöä, sillä hän luo itse omat sääntönsä. |
| Näin ajatteleva henkilö on hyvin yksin, ellei hän ole autistinen, sillä hänellä ei voi olla yhtään ystävää. Jos olisi, hän ei olisi "vapaa", sillä vapaus tarkoittaa hänelle tilannetta jossa ei olla vastuussa kenestäkään eikä kenellekään. Äärimmäinen hedonisti kuvittelee rajoittuneisuudessaan, että itsekeskeisyys antaa vapauden saalistaa moraalin pidättelemättä itselleen omaisuutta ja valtaa, ja seksuaalisuus ilman ihmissuhteita tai kumppanin kunnioittamista on korkeinta nautintoa. |
| Näin rajoittuneelle henkilölle satanismi voikin olla oiva keino pitkittää itsepetosta, ja lykätä todellisuuteen heräämistä tuonnemmaksi. Itsensä "yli-ihmiseksi" korottanut elää puoli-ihmisenä varjoelämää, josta läheisten ihmissuhteiden lämpö ja ihmisyhteisöön muita hyödyttävänä jäsenenä kuulumisen antama hyvänolontunne puuttuvat täydellisesti. Hedonisti-egoisti on tuomittu korvikkeiden sekä vallan ja menestyksen ulkoisten tunnusmerkkien takaa-ajoon kunnes hänen voimansa loppuvat. Hän huomaa esineellistäneensä kaikki ihmiset ympärillään, ja muuttuneensa itsekin esineeksi. Viimeisen pakotien hän löytää kemiallisesta tajunnansäätelystä. Ota kokaa, paskiainen. |
| Ihmisen persoonallisuuden rajat ovat hänen fyysistä olemustaan laajemmat. Olemme ihmisiä sanan täydessä merkityksessä vain osana ihmisyhteisöä, etnistä ryhmäämme, ja sukupolvien jatkumoa. Ympäristön ja elämän mukavuuden, joista nautimme, olemme saaneet edellisiltä sukupolvilta, ja meidän on jätettävä ne jälkeemme entistä parempina. Ihminen on kuolematon jälkeläisissään, "yli-ihminen" vain kuvitelmissaan. |
Pahaa ei ole vaan ainostaan rajoittuneita ja lyhytnäköisiä tekoja, eikä mitään hyvää voi saada ilman saman asian kielteistä puolta. Tajunnassamme ei ole mitään "eläimellistä" synkkää puolta, jota meidän on ankarin kilvoituksin tukahdutettava pyrkiessämme parempaan, vaan pahoinvointimme johtuu kulttuurimme henkisestä sairastumisesta, mikä meidän täytyy oppia tunnistamaan vapautuaksemme siitä. Yksilö ei vapaudu kieltämällä vastuunsa, vaan tulemalla siitä tietoiseksi, ja voimaa saamme itsemme tuntemisesta ja hyväksymisestä, -emme itsemme vihaamisesta ja vahingoittamisesta. Tämä on niin yksikertaista, mutta monet tulevat vielä erehtymään.
|
| Erkko-konsernin kakkoslehti, Iltasanomat, yhdisti tänään 19.12. Wicca-liikkeen eräisiin saatanallisiin ilmiöihin hyvin kevyesti ja perustelematta. Tämän sivun lukijoille moinen ei toki menisi läpi, mutta suurimmalle osalle suomalaisia ns. rajatieto ym. alakulttuurit ovat yksi ja sama tuntematon kummajaisten ja mörköjen pesäpaikka, josta voi uskoa mitä hyvänsä. Kevytmielinen leimaaminen Suomen toiseksi laajalevikkisimmän lehden välityksellä on siksi hyvin vahingollinen ja paheksuttava ilmiö. Hyi Sinua, Hannes Markkula. Jos et paranna tapojasi, taiomme Sinulle ... -enpäs vielä kerrokkaan! |
| Iltasanomien alaotsikko kysyy hyvin osoittelevasti "onko WICCA-liikkeen palvojilla lisää uhreja?". Varsin hyvä kysymys, kun Hyvinkään tragedian ja wiccan yhteydestä ei ole näyttöä, mutta toimittaja hakee vesi kielellä jo lisää "wicca-uhreja". Uusia lööppejä onkin odotettavissa, sillä "Hyvinkäällä liikkuu vielä vapaana neljäskin Wicca-liikkeen edustaja, eräs nuori mies jota poliisi yrittää tavoittaa." Hannes Markkulalle tiedoksi, että wicca-väkeä liikkuu Suomessa vapaalla jalalla vähän siellä sun täällä, sillä mikäs on liikkuessa kun ei ole mihinkään syyllistynyt. |
| Ennenkuin aloittaa jonkun ryhmän leimaamisen valtamediassa, voisi edes puolihuolimattomasti perehtyä taustoihin. Internetistä löytää hakusanalla "wicca" lukemattomia sivuilla, joilla useilla on myös "tavanomaiset tyhmät kysymykset" (FAQ) palsta. Pinnallisestikin tutkiva journalisti löytää helposti tiedon, että satanismi ym. pahuuden ihailu ja erilaiset uus-pakanalliset liikkeet eivät edes muistuta toisiaan. Ainoa yhtäläisyys lienee viisisakaraisen tähden käyttö tunnuskuviona, mutta saatanaan kajahtaneilla sekin on yleensä väärinpäin, -kuten myös kristillinen risti. Eräs valehteleva toimittaja joutui muuten mennä talvena syömään poninhäntänsä. |
| Wicca-sivuja nettiin toimittavat "noituuden harrastajat" ovat aina ottaneet selväsanaisesti kantaa erilaisena "satanismina" ilmenevään touhuun, ja varoittaneet kekään siihen sekaantumasta. Voi olla mahdollista, että joku wiccaa tms. vaihtoehtoista uskonnollista ideaa etsivä henkilö -kuten yhdelle Hyvinkään tragedian osallista on IS:n mukaan käynyt- erehtyy väärään seuraan ja tulokset ovat surullisia. Sellaisen mahdollisuuden torjumiseksi wicca- ym pakanuudenharrastajat ovatkin tehneet työtä jo vuosikausia, missä heitä on tuettava leimaamisen sijasta. |
| Suomalaiset Pakanasivut 19.12.1998 |
|
"Suurelle yleisölle tarkoitetun, kaupallisen, yksinkertaistetun ja alhaisempiin tunteisiin vetoavan
populäärikulttuurin piiristä löytyy itseään satanisteiksi kutsuvia henkilöitä.
He eivät edistä aidon satanismin estetiikkaa, vaan ovat markkinavoimien luomia pohjanoteerauksia, tarjoten
massoille niiden vaatimia sirkushuveja. Nämä pseudosatanistit eivät tiedosta asemaansa ja he ovatkin
itseasiassa massayhteiskunnan tuotteita. Oppinsa he ottavat kristillisen propagandan määrittelemästä
satanismikuvasta." Sitaatti "Leviathan"-sivuilta |
Sisältö / Content: |
![]() |
| KIRJOITA VIERASKIRJAAN! | VOIT LUKEA VIERASKIRJAN. |
| | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |
|
|
